Digitoday

Valikko

Sonerassa uhattiin potkuilla teleselvityksestä lavertelijoita

Soneran yritysturvallisuusyksikön johto käskytti väkensä lokakuussa 2000 salaiseen erikoistehtävään, jonka se ohjeisti poikkeuksellisen tylysti: - Ohjeet kuuluivat, että tästä asiasta ei puhuta (yksikön ulkopuolelle) tai seurauksena on lopputili, kertoi turvayksikössä tuolloin työskennellyt Pentti Lujanen eilen teleurkintajutun oikeuskäsittelyssä Helsingissä.

Turvayksikön käskettiin keskeyttää kaikki normaalitehtävänsä ja käynnistää selvitys siitä, kuka oli paljastanut Helsingin Sanomille kiusallisia tietoja Sonerasta. Sitä varten heille annettiin teletunnisteselvityksen kautta saatu pitkä lista puhelinnumeroja, joiden omistajat tai haltijat yksikön piti selvittää julkisen numerohaun kautta.

Työ kesti päiviä ja yksikön johto raportoi ja toimitti numeroiden pohjalta selvitettyjä nimiä eteenpäin sitä mukaa kun niitä kertyi.

- Juha Miettinen, yritysturvallisuusyksikön johtaja, sanoi, että katsotaan tuleeko vielä uusia toimeksiantoja. Hän sanoi, että varautukaa siihen, todistajana kuultu Lujanen kertoi Taloussanomissa.

- Se tuli selväksi, että joku muu kuin Miettinen päätti, mitä tehdään.

Lujasen mukaan Miettinen pyrki johdonmukaisesti käyttämään "yritysjohto"-sanaa, kun puhuttiin toimeksiantajasta. Tosin kerran Miettiseltä lipsahti suusta "Rellu", millä tarkoitettiin toimitusjohtaja Kaj-Erik Relanderia.

Relander on jo aiemmin myöntänyt pyytäneensä turvayksikköä selvittämään tietoja, mutta luottaneensa siihen, että yksikössä tunnetaan laki.

Lujaselta kysyttiin oikeudessa, miksei kukaan yksiköstä kyseenalaistanut tehtävää tai kieltäytynyt siitä.

- Lopputili häämötti, jos lähti esittämään liian tiukkoja kysymyksiä tai jos kieltäytyi Miettisen antamasta tehtävästä, Lujanen valotti yksikön arkea.

Lopputilin pelko on pilkahdellut myös parin muun oikeudessa puhuneen selityksissä. Todistaja irtisanottiinkin pian yhtiöstä reilun vuoden palveluksen jälkeen.

Syyttäjä protestoi todistetulvaa

Reilun kuukauden istutun teleurkintajutun käsittely on kääntynyt loppusuoralle.

Loppulausunnot ovat vuorossa ensi viikolla. Syyttäjä Markku Pohjanoksa saikin eilen melkoisen hepulin, kun syytettyjen asianajajat toimittivat oikeudelle kirjallisia lisätodisteita vielä oikeudenkäynnin loppuvaiheissa.

- Se on kaikkien periaatteiden vastaista ja voi pitkittää oikeudenkäyntiä, Pohjanoksa pauhasi.

- Suurimman osan todisteista olisi voinut tuoda heti. Loppulausuntoa varten on mahdotonta edes teoriassa ehtiä perehtyä näihin.

Pohjanoksa näkikin asianajajien toiminnassa yksituumaisuutta, kun suurin osa toimi samalla tavalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    10. 10

      Paikalliset ihmettelevät: Miksi sarjahukuttajaa etsitään vain muun poliisitoiminnan ohella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    3. 3

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    4. 4

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. Näytä lisää