Digitoday

Valikko

Otaniemestä ohjaksia suomalaistutkimukselle USA:ssa

Otaniemen avaintoimijoiden omistama Otaniemen kehitys Oy kertoo avaavansa teknologiatoimiston Kalifornian Piilaaksossa. Yhdysvaltoihin perustettava uusi yritys pyrkii helpottamaan suomalaisten tutkimusorganisaatioiden toimintaa USA:ssa ja tarjoamaan uusia mahdollisuuksia kansainväliseen tutkijavaihtoon.

Yhdysvaltalaisten yliopistojen ulkomaisten vaihto-ohjelmien säännösten vuoksi paikallisen toimiston perustaminen helpottaa merkittävästi pitkäjänteisten vaihto- ja yhteistyöprojektien toteuttamista, Otaniemen kehitys Oy:ssä uskotaan. Paikallisesti toimiva yritys mahdollistaa tutkijavaihdon aiempaa pienemmillä kustannuksilla, ja tutkimustyön tuloksena syntyvät aineettomat oikeudet voivat jäädä suomalaistutkijoille.

Paikallinen yritys tarjoaa suomalaisille yrityksille mahdollisuuden aktiiviseen yhteistyöhön amerikkalaisten kanssa entistä aikaisemmissa vaiheissa innovaatioketjua. Toiminnan sopeuttaminen USA:n markkinoille tutkimusyhteistyön kautta on vaihtoehto perinteiselle, myöhemmässä vaiheessa ja usein tuotelähtöisesti toteutettavalle vienninedistämiselle.

- Suomalaisten tutkimusorganisaatioiden toiminta Yhdysvalloissa on tähän asti ollut melko hajanaista. Vahvempi näkyvyys on saavutettavissa vain yhdistämällä suomalaisia resursseja. Yhteinen yritysmuotoinen toimisto USA:ssa tarjoaa merkittävästi paremman aseman neuvoteltaessa vaihto- ja yhteistyösopimuksia yliopistojen ja muiden tahojen kanssa, sanoo Otaniemen kehitys Oy:n toimitusjohtaja Maija Hämäläinen.

VTT:n toiminnot mukaan uuteen yritykseen

Otaniemi on Suomen suurin teknologiakeskittymä, jossa yhdistyvät perustutkimus, soveltava tutkimus ja niiden varaan rakentuva liiketoiminta. Otaniemen toimiston sijaintipaikaksi valittiin Piilaakso, koska alue on Yhdysvaltain merkittävin teknologian osaamiskeskus. Alueella toimivat muun muassa Berkeleyn ja Stanfordin huippuyliopistot sekä lukuisat julkiset ja yksityiset tutkimuslaboratoriot. Globaalin Fortune 500 -listan yrityksistä 400:lla on innovaatioihin liittyvää toimintaa alueella.

Otaniemen Piilaakson tytäryritys, Otaniemi Innovation Agency, avataan Finpron toimiston viereen heinäkuussa. Lähialueella toimivia suomalaisyrityksiä ja -organisaatioita ovat muun muassa Tekes, Solid Information Technology, Nokia, F-Secure, MySQL ja Nexit Ventures. VTT:n Piilaakson toiminnot yhdistyvät Otaniemen Piilaakson tytäryritykseen tämän käynnistyessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Vapaaottelusta innostunut Jere Karalahti sai kovan haastajan – ”Olen valmis syömään hänet aamupalaksi”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      IS seuraa: Poliisin tiedotustilaisuus Imatran kolmoismurhasta – seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 14.00

    7. 7

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    8. 8

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Vapaaottelusta innostunut Jere Karalahti sai kovan haastajan – ”Olen valmis syömään hänet aamupalaksi”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. Näytä lisää