Digitoday

Valikko

Ericssonia vakoilleelle kolme vuotta vankeutta

Laitevalmistaja Ericssonin salaisia tietoja internetin kautta kaivellut unkarilainen Csaba Richter on tuomittu Ruotsissa kolmen vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä yritysvakoilusta. Richter etsi käsiinsä muun muassa Sony Ericssonin lähdekoodeja ja yritti myydä niitä netin kautta.

Ruotsissa törkeän teollisuusvakoilun maksimirangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Oikeusistuin piti 26-vuotiaan Csaba Richterin tekoa törkeänä.

- Hänellä oli mahdollisuus aiheuttaa todellisia tuhoja Ericssonille, valtionsyyttäjä Tomas Lindstrand sanoi.

Tuomittu voi valittaa hovioikeuteen huhtikuun 25. päivään mennessä, Dagens Industri kirjoittaa.

Kyseessä on jo toinen Ericssonia lyhyen ajan sisällä ravistellut vakoilutapaus. Edelliset rikolliset olivat Ericssonin työntekijöitä, jotka yrittivät vuonna 2002 myydä eräitä Ericssonin herkkiä tietoja.

Richterin toimet paljastuivat vuonna 2003

Kesällä 2003 Ericssonilla huomattiin, että eräitä yhtiön japanilaisen Sonyn kanssa yhdessä omistaman kännykkäyhtiö Sony Ericssonin lähdekoodeja oli tarjolla eniten maksavalle internetissä. Koodit osoittautuivat aidoiksi, ja Ericsson otti välittömästi yhteyttä Ruotsin turvallisuuspoliisiin Säpoon (Säkerhetspolisen).

Säpo teki myyjälle ansan ilmoittautumalla kiinnostuneeksi ostajaehdokkaaksi. Viitta ja tikari -tyyppisessä vakoojapelissä kohtauspaikaksi sovittiin Wien. Tapaaminen sovittiin helmikuun 10. päiväksi vuonna 2004.

Richter nielaisikin syötin ja jätti "ostajille" viisi cd-levyä aineistoa koodeista. Hän vaati maksuksi noin puolta miljoonaa Ruotsin kruunua vastaavaa summaa. Vähän tämän jälkeen Itävallan poliisi pidätti Richterin.

Kuitenkin Richter päästettiin vapaalle jalalle ja hän palasi kotiinsa Unkariin. Budapestin lähellä sijaitsevasta pikkukaupungista käsin hän jatkoi Ericssonin tiedostojen krakkerointia. Samoihin aikoihin hän jopa otti yhteyttä Ericssoniin ja haki työpaikkaa yhtiöstä.

Ericsson houkutteli Richterin Ruotsiin

Työasioista kiinnostuneeksi tekeytynyt Ericsson teki Richterille toisen loukun, ja viime lokakuussa Säpo pidätti hänet Sturupin lentokentällä. Richterillä oli pidätyshetkellä hallussaan Ericssonille kuuluvaa salaista aineistoa.

Tämän lisäksi Säpon haaviin tarttui kryptatulta tukholmalaiselta palvelimelta kopioitua puolustusvoimien materiaalia, jonka arvioidaan olevaan erittäin herkkää Ruotsin turvallisuuden kannalta.

Richter väittää, ettei hän ole välittänyt mitään materiaalia muille osapuolille.

Säpon mukaan yritysvakoilusta on tullut vuosi vuodelta yleisempää. Siksi Suomen Supoa vastaava Säpo aikookin siirtää tutkimustensa painopistealueita sotilastiedoista siviilipuolen krakkeroinnin tutkimukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Tuoretta avio-onnea: Mika Häkkinen ja Marketa muikeina: Kuvat paljastivat muhkean vihkisormuksen, Mika näytti peukkua

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      ”Kotkalainen kaivosinsinööri” yritti saada Helenalta tuhansia euroja – ilmestyi paitasillaan Kuopion torille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. Näytä lisää