Digitoday

Valikko

Personecille paukkuja henkilöstöohjaukseen

Pohjoismainen palkka- ja henkilöstöhallinnon tietotekniikkapalveluyritys Personec ostaa TietoEnatorin SAP HR -konsultointiliiketoiminnan. Personec arvioi toiminnanohjausjärjestelmiä täydentävän henkilöstöohjauksen osaamisensa kohoavan näin Pohjoismaiden kattavimmaksi.

SAP HR -toimintojen osto täydentää Personecin jo olemassa olevaa Oracle- ja Microsoft-osaamista. Kolmentoista SAP HR -konsultin siirtyminen TietoEnatorin Production & Logistics -liiketoimintaryhmästä Personecille vahvistaa yhtiön kilpailuasemaa sen toiminnan kattaessa nyt omien henkilöstöohjauksen ratkaisujensa lisäksi SAP-, Oracle- ja Microsoft Axapta -toiminnanohjausjärjestelmiin pohjautuvat ratkaisut.

Kaupan arvioidaan jo lyhyellä tähtäimellä kasvattavan Personecin Suomen liiketoimintojen liikevaihtoa noin viidellä prosentilla. Siirtyvän bisneksen liikevaihto vuonna 2004 oli 1,4 miljoonaa euroa. Kauppa on jo astunut voimaan.

Hyödyntäminen vähäistä

- Erityisesti kansainvälisten suurten organisaatioiden ratkaisuna on yhä useammin joko SAPin tai Oraclen HR-järjestelmä osana toiminnanohjausjärjestelmää. Tästä huolimatta SAPin HR-toimintojen todellinen hyödyntäminen on organisaatioissa vielä vähäistä. Kokemuksemme mukaan voidaan asiantuntevan konsultoinnin avulla nostaa näiden toimintojen tehokkuutta vähintään 30-50 prosenttia, Personecin varatoimitusjohtaja Tero Ansio aprikoi.

- Kysymys jatkoaskeleesta viime kesänä tehtyyn yritysjärjestelyyn ja Personec Groupin perustamiseen. TietoEnator keskittyy asiakastoimialakohtaiseen ydinliiketoimintaansa ja etsii uuden kodin tietyille horisontaalisille liiketoiminnoille. Parhaat kehittymismahdollisuudet SAP HR -osaamiselle löytyvät Personecista, jonka henkilöstöalueen erikoisosaaminen vahvistaa konsernin kilpailukykyä SAP-kokonaistoimittajana. Nyt myös SAPin toiminnanohjausjärjestelmää käyttävien yritysten on helppo ulkoistaa palkanlaskentansa Personecille, sanoo TietoEnatorin operatiivinen varatoimitusjohtaja Pentti Heikkinen.

Toiminnanohjausjärjestelmät ovat perinteisesti olleet varsin tuotantolähtöisiä. Nyt useat organisaatiot pyrkivät vahvasti kehittämään HR-toimintojaan ja tarvitsevat siihen apua ja osaamista, Personec kuvailee kenttää. Yhtiö jatkaa edelleen myös merkittävää panostusta omaan tuotekehitykseensä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    3. 3

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    7. 7

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    8. 8

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    9. 9

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    10. 10

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    3. 3

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. Näytä lisää