Digitoday

Valikko

It-alan paineet kohtuullisia, palkkakehitys maltillista

It-alalla ei enää harrasteta työnantajan vaihtoviikkoja eikä hurjia palkankorotuksia. Tämä käy ilmi ITviikon ja Tietotekniikan liiton tuoreesta ITura-tutkimuksesta. Ikä tuo lisää palkkaa vain tiettyyn rajaan asti.

Vastaajajoukko painottui varttuneisiin ikäluokkiin, minkä vuoksi tulokset on jouduttu laskemaan painotettuina Suomen it-ammattilaisten ikäjakauman mukaan.

Keskikokonaisansiot ovat suurimmat 45-49-vuotiailla (4 452 euroa), kun edellisessä tutkimuksessa suurimmat ansiot olivat 40-44-vuotiailla. Kun viisikymppiä tulee täyteen, tilastot osoittavat keskikokonaisansioille laskevaa suuntaa muun muassa osa-aikaisen työskentelyn vuoksi.

Tutkimus kertoo, ettei keskikokonaisansiossa ole tapahtunut juurikaan muutosta. Painotettu keskikokonaisansio on nyt 3 608 euroa kuussa, kun se vuonna 2003 oli 3 304 euroa.

- Tulos on aiempien vuosien kaltainen. Alalla ei ole tapahtunut suuria palkkahyppäyksiä, Tietotekniikan liiton tutkimusjohtaja Pentti Saastamoinen tulkitsee.

Kuten ennenkin, myynti- ja johtotehtävissä tienataan hyvin. Tehtäväkseen myynnin ilmoittavilla keskikokonaisansio on 5 408 euroa kuussa, ja organisaatiotasokseen johdon ilmoittavilla 6 141 euroa kuussa. Pääkaupunkiseudulla palkat ovat muuta maata paremmat: keskikokonaisansio on 3 975 euroa kuussa. Korkeakoulu- tai yliopistotutkinto tuo 686 euroa kuussa yli keskiarvon palkkapussiin.

Takana pitkä ura

Tämänvuotiseen tutkimukseen vastanneet ovat työskennelleet alalla keskimäärin 19 vuotta, mutta tähän vastaukseen vaikuttaa vastaajajoukon ikäjakauma.

Tämä joukko on ollut nykyisen työnantajansa palveluksessa 12,2 vuotta, kun edellisen tutkimuksen luku oli 7,6 vuotta. Opetus- ja koulutustehtävissä sekä johto- ja hallintotöissä toimivista 71 prosenttia ilmoittaa viihtyvänsä nykyisen työnantajansa palveluksessa.

Väittämään "työpaineeni ovat kohtuullisia" saadut vastaukset hajautuvat tasaisesti asteikolla 1-5, eikä kummassakaan ääripäässä ole kasaumia. Vain koulutusalan yrityksissä paineet koettiin muita kovemmiksi.

Koulutus- ja opetustehtävissä olevat ovat myös huolissaan it-alan kehityksen tasalla pysymisestään.

Alalla tehdään keskimäärin 41:tä viikkotyötuntia.

- Nämä osoittavat, että ala on normalisoitunut. Puheet koodarien yötöistä ovat myytti. Työt saadaan etupäässä tehtyä normaalina työaikana, Saastamoinen sanoo.

60 prosenttia vastaajista pitää työpaikkansa ilmapiiriä hyvänä, ja reilu puolet myös viihtyy nykyisen työnantajansa palveluksessa. Irtisanomisuhka huolettaa hieman yli kolmannesta vastaajista. Varsinkaan johtajia tai julkishallinnossa työskenteleviä irtisanomiset eivät pelota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    6. 6

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    9. 9

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    10. 10

      Sarjahukuttajaa kyydinnyttä epäillään rikoksentekijän suojelemisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    6. Näytä lisää