Digitoday

Valikko

1920-luvun Seminaarinmäki mallintuu tietokoneella

Lähitulevaisuudessa yleisöllä on mahdollisuus seurata 3d-tallenteena Seminaarinmäen kampuksen näkymiä 1920-luvulta, Jyväskylän yliopisto tiedottaa. Projekti on yksi EU:n kulttuuri 2000 -ohjelmaan hyväksytyistä suunnitelmista.

Ajankohdaksi valittu 1920-luku välittää kuvan alueesta ennen mittavia rakennushankkeita. Hanketta koordinoi professori Heikki Hanka taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksesta. Seminaarinmäen digitointi osa vuoden kestävää yhteistyöprojektia, jonka yhteissumma on 300 000 euroa.

Projektin kansalliseen 150 000 euron rahoitukseen ovat sitoutuneet Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakuntaliitot sekä opetusministeriö.

- Seminaarinmäen digitoinnin tulokset saadaan yleisön nähtäville yliopiston museon uudessa perusnäyttelyssä. Se kootaan museon tiloihin Seminarium-rakennukseen, kun rakennuksen peruskorjaus on saatu päätökseen, Heikki Hanka kertoo.

Kumppaneita Roomasta asti

Jyväskylän yliopiston yhteistyökumppanit hankkeeseen löytyivät Lontoosta, Roomasta, Seinäjoelta ja Iisalmesta. Lontoon yhteys liittyy tutkija Jari Pakkaseen. Jyväskyläläislähtöinen Pakkanen työskentelee siellä Royal Halloway -yliopistossa. Se on yhteistyössä Max Planck -instituutin kanssa tallentamassa digitaalisesti Roomassa sijaitsevaa antiikin ajan kaivausta.

Iisalmen yhteys liittyy Evakkosäätiön ortodoksisen kirkkorakentamisen perinteen tallentamiseen Karjalan ja Petsamon alueella. Myös Seinäjoen ammattikorkeakoulu on projektissa mukana kirkkoperinteen vaalimiseksi. Se on tallentamassa 3d-mallia jääkäreiden valakirkosta Liepajasta Latviassa. Mittava mallintaminen selvittää kirkon rakenteet korjaustyötä varten, yliopisto mainitsee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Katso kuvat yli 40-vuotisen uran varrelta: Timo T.A. Mikkonen ei jättänyt yleisöään kylmäksi – ”Täytyy uskoa omaan tyyliinsä”

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää