Digitoday

Valikko

Trend Micro: Microsoft vie virustorjujilta asiakkaita

Trend Micron Euroopan liiketoiminnan johtaja Raimund Genes sanoo, että Microsoftin suunnitelmat maksullisesta virustorjuntapalvelusta ovat saaneet monen virustorjuntayhtiön puntin tutisemaan.

Microsoft julkaisi tammikuussa vakoojantorjuntatuotteensa esiversion ja julkaisee siitä maksullisen yritysversion myöhemmin tänä vuonna. Toukokuussa Microsoft kertoi tuovansa markkinoille virustorjuntapalvelun kuluttajille. - Useat virustorjuntayhtiöt ovat paniikkitilassa, Genes sanoo.

Genesin mukaan ohjelmistojätti uhkaa kuluttajamyyntiin tukeutuvia virustorjuntayhtiötä kuten Symanteciä. Hän kertoo asiasta hymyssä suin, sillä Trend Micron myynnistä valtaosa tulee yritysmarkkinoilta.

Genes pitää Microsoftin päätöstä tarjota maksullisia tietoturvatuotteita rohkeana, koska perinteisesti yhtiön tietoturvatoimet ovat lisänneet myös hyökkäyksiä.

Genesin mukaan tuotteiden menestys on kiinni siitä, että ne ovat todella luotettavia. Yksikin onnistunut hyökkäys saisi valtavan julkisuuden ja olisi omiaan karkottamaan asiakkaat, hän sanoo.

Yksi virustorjuja ei Suomalaisyrityksille riitä

Yhden valmistajan on Suomessa vaikea myydä kattavaa virustorjuntaratkaisua yrityksille, sanoo Genes.

Viruksia suodatetaan usein yrityksissä monella tasolla. Sähköpostiliikenteelle, palvelimille, yhdyskäytäville ja työasemille on tarjolla useita tuotteita, useilta valmistajilta.

Suomalaisyhtiöt haluavat pitää virustorjuntansa monipuolisena. Genes kertoo, että muualla Euroopassa isojenkin asiakkaiden saaminen yhdelle valmistajalle uskolliseksi on huomattavasti helpompaa.

"Vanha ajattelutapa"

Trend Micron Suomen-myyntijohtaja Harri Kaikkonen vahvistaa Genesin puheet.

- Suomessa valtionhallinnon tietoturvaohjeista lähtien sanotaan, että tietoturvatuotteet pitää ostaa monelta valmistajalta. Se on vanha ajattelutapa. Asiakkaat uskovat, että virustorjuntayhtiöiden reagointiajat uusiin viruksiin vaihtelevat niin paljon, että suojaa pitää saada monelta, Kaikkonen sanoo.

- Jos virustorjunta on kiinni reagointiajoista, olet jo valmiiksi myöhässä, Raimund Genes lisää.

Symbian-virustorjunta heinäkuun alussa

Hänen mukaansa suurin etu yhden valmistajan tuotteiden käytölle on tuotteiden helpottuva hallinta.

Trend Micron myyntivaltti on jo pitkään ollut yhdyskäytävien virustorjuntaohjelmat. Heinäkuun alussa yhtiö liittyy kasvavaan kännykkävirustorjujien joukkoon Mobile Security 2.0 -tuotteella.

Genesin mukaan yhtiö panostaa hallintaominaisuuksiin myös mobiilipuolella. Hän sanoo, että yritysasiakkaita kiinnostaa toistaiseksi enemmän matkapuhelinten hallinta ja virustorjunnan testaus kuin laitteiden suojaaminen viruksilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    10. 10

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää