Digitoday

Valikko

Live 8 keräsi 26,4 miljoonaa tekstiviestiä

Lauantaina yli 24,6 miljoonaa henkilöä vaati tekstiviestein köyhimpien maiden velkojen anteeksiantamista, Live 8 -konserttien järjestäjät sanoivat. Kyseessä on tekstiviestien epävirallinen maailmanennätys.
Philadelphian konsertin järjestelyihin osallistunut Ralph Simon pitää tekstiviestien määrää mahtavana poliittisena kannanottona. Philadelphian Live 8 -konsertti oli köyhyyden vastaisen kampajan kymmenestä tapahtumasta suurin.

Ralph Simonin mukaan tekstiviestien aiempi yhden vuorokauden ennätys syntyi American Idol -tv-show´n yhteydessä. Tuolloin lähetettyjä viestejä kertyi kaikkiaan 5,8 miljoonaa kappaletta.

- On varmaankin oikein sanoa, että saamme tekstiviestejä Albaniasta Zimbabween saakka ja kaikkialta siltä väliltä, Simon kertoi ja muistutti siitä, että Live 8:n tekstiviestinumerot ovat avoinna heinäkuun loppuun saakka.

Simonilla ei ollut sunnuntaina käytössään maakohtaisia tai alueellisia lukuja, mutta hän otaksui Länsi-Euroopan maiden vastanneen suurimmasta osasta viestejä, Reuters kirjoittaa.

Live 8 kehottaa iralantilaisen rockari Bob Geldofin ja U2:n Bonon johdolla teollistuneita G8-maita ryhtymään köyhyyden vastaisiin toimiin. Live 8 -tapahtumat oli ajoitettu ennen ensi viikolla Skotlannin Gleneaglesissa pidettävää G8:n johtajien tapaamista.

Konserteista videostreamingin hoidellut AOL kertoi myös tehneensä ennätyksen; AOL:n videopalvelut rekisteröivät yli viisi miljoonaa loggausta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    5. 5

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    6. 6

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    7. 7

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    8. 8

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    5. 5

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    6. Näytä lisää