Digitoday

Valikko

Piraatit juhlivat Live 8:n kustannuksella

Nettihuutokauppa Ebay alkoi tiistaina poistaa saitilleen tulleita tarjouksia viime viikonlopun Live 8-konserttien laittomista dvd-kopioista. Musiikkiala on valittanut asiasta Ebaylle, joka on muutenkin saanut huonoa mainetta Live 8:n tiimoilta.
Eräät piraattikopioista ilmestyivät myyntiin Ebayssa vuorokauden kuluessa siitä, kun viimeiset konsertit päättyivät lauantaiyönä. Tarjotut hinnat ovat olleet enimmillään 16,99 puntaa eli 31 dollaria per kopio.

Eräs räikeimmistä tarjouksista ylpeili Lontoon Hyde Parkin ja Philadelphian jättikonserteista taltioidulla videomateriaalilla, Reuters kirjoittaa.

Yhteensä kymmenen Live 8 -tapahtumaa keräsi yli kymmenen miljoonaa ihmistä konsertteihin, jotka levittäytyivät Tokiosta Torontoon. Köyhyyden suitsimiseksi järjestetyt hyväntekeväisyyskonsertit olivat ilmaisia. Sen sijaan levy-yhtiö EMI maksoi miljoonia puntia konserttien videomateriaalin oikeuksista.

Britannian musiikkialan etujärjestön BPI:n (British Phonographic Industry) johtaja David Martin pahoittelee sitä, että niin moni ihminen edelleen uskoo musiikin olevan vapaata riistaa piraateille ja muille varkaille.

- Surullista kyllä, mutta että emme ole ollenkaan yllättyneitä tapahtuneesta, Martin sanoo.

Sähkösutenööri terästäytyy

Ebay puolestaan on terästäytynyt ja alkanut poistaa saitilleen ilmestyneitä piraattikopioita.

Live 8:n puuhamies Bob Geldof haukkui jokin aika sitten Ebayta elektroniseksi sutenööriksi, kun nettisaitilla myytiin kovalla hinnalla tekstiviestein arvottuja ilmaisia pääsylippuja Hyde Parkin konserttiin.

Myös BPI on kehottanut Ebayta tehostamaan toimiaan taistelussa piraatteja vastaan.

Nettipiratismi on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime vuosina. Kun vuonna 2001 BPI järjesti noin 2 300 laittoman tapauksen poistamisen internet-kaupasta, oli tällaisia rikkeitä tämän vuoden ensi puoliskolla jo yli 13 000.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. 6

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. Näytä lisää