Digitoday

Valikko

Sony Ericssonin tulos antaa vahvoja vihjeitä Nokian kehityksestä

Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericssonin tuloksen odotetaan heikentyneen huhti-kesäkuussa vuotta aiemmasta. Tuloksen odotetaan kuitenkin parantuneen ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.

Analyytikot odottavat SME Direktin keräämässä ennusteessa Sony Ericssonin tuloksen ennen veroja laskeneen keskimäärin 92 miljoonaan euroon huhti-kesäkuussa vuotta aiemmasta 113 miljoonasta eurosta. Tammi-maaliskuussa tulos oli 70 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 97 miljoonaa euroa.

Liikevaihdon kasvuksi analyytikot ennustavat toisella neljänneksellä keskimäärin 1 521 miljoonaa euroa vuotta aiemmasta 1 504 miljoonasta eurosta. Tammi-maaliskuussa Sony Ericsson teki 1 289 miljoonan euron liikevaihdon.

- Konsensusennuste myynnin kehittymisen suhteen on varovainen. Konsensusennusteessa odotetaan prosentin suuruista myynnin kasvua, kun meidän näkemyksemme mukaan malliportfolio toisella vuosineljänneksellä on tukenut vahvaa volyymikasvua ja sitä kautta liikevaihtoa. Odotamme kuuden prosentin euromääräistä kasvua toiselle vuosineljännekselle, Carnegien analyytikko Janne Rantanen arvioi uutistoimisto Startelille eilen.

Sony Ericsson julkistaa osavuosituloksensa kuudesta suurimmasta matkapuhelinvalmistajasta ensimmäisten joukossa. Markkinoilla seurataan sen vuoksi erityisen tarkkaan yhtiöiden arvioita matkapuhelinten kokonaismarkkinasta.

- Jos Sony Ericssonin volyymit yltävät niin korkealle kuin me odotamme, sitten voidaan lähteä spekuloimaan Nokialla. Sony Ericssonin tulos antaa vahvoja vihjeitä Euroopan kokonaismarkkinan kehityksestä, Rantanen toteaa.

Sony Ericsson julkistaa osavuosituloksensa perjantaina noin kello 9.30 Suomen aikaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    6. 6

      Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

    7. 7

      Puolustusministeri Niinistö Bernerin selvityksestä: Perussuomalaiset eivät kannata yhtiöittämistä tässä muodossa

    8. 8

      Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

    9. 9

      Berner uudesta liikennemallista: ”Se joka käyttää, maksaa”

    10. 10

      Suomalaisten pornomieltymyksissä muutos – nyt haetaan näitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    10. 10

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    6. Näytä lisää