Digitoday

Valikko

Piilomainontasyytökset ryvettävät Saksan televisiota

Piilomainontaskandaali on saanut Saksassa ennennäkemättömät mittasuhteet. Maan yleisradioyhtiön ARD:n suurin alueellinen kanava WDR on jäädyttänyt peräti 69 ohjelmaa ja tehnyt rikosilmoituksen tytäryhtiönsä Colonia Median piilomainonnalla rahaa omiin taskuihinsa käärineestä entisestä johtajasta. Syynä olivat petos ja törkeä kavallus.
Tähän asti piilomainontaa on katsottu enemmän tai vähemmän läpi sormien. Yleisradio joutui reagoimaan vasta, kun tutkiva journalisti Volker Lilienthal julkisti kesäkuussa tietonsa Marienhof-televisiosarjasta, jossa tuotesijoittelua oli tapahtunut paitsi kameran edessä, myös jo käsikirjoitusvaiheessa teemoja valittaessa ja vuoropuheluja muotoiltaessa.

Viikkokausia laajentuneessa skandaalissa tulee lähes joka päivä esiin uusia tapauksia. Piilomainontaa välittävien pr-toimistojen röyhkeys ja ohjelmien tuotantofirmojen henkilökunnan ostettavuus näyttävät miltei rajattomilta. Eräskin toimisto on Lilienthalin mukaan kehaissut voivansa ujuttaa tuotesijoittelua jopa illan pääuutislähetykseen.

Oikeusriita viivytti skandaalin julkituloa

Lilienthal pääsi julkistamaan tietojaan vasta kesän alussa, koska oli saanut oikeudelta siihen saakka kuonokopan. Piilomainontaa välittänyt müncheniläinen H.+S. Unternehmensberatung (nyttemmin Kultur + Werbung) oli nostanut häntä vastaan oikeusjutun liikesalaisuuksiin ja niiden paljastamisesta aiheutuviin vahinkoihin vedoten.

Münchenin hovioikeus, Oberlandesgericht München, antoi kuitenkin Lilienthalille vapauttavan päätöksen. Hän, ja jatkossa muutkin journalistit, ovat oikeutettuja julkistamaan myös piilokameralla tai muilla peitellyillä keinoilla selvittämiään tapauksia, joita on ollut syytä epäillä lainvastaisiksi ja joita on ollut muuten mahdoton paljastaa. Oikeus hylkäsi samalla pr-toimiston kaikki vaateet.

ARD:n johdon hidasta reagointia on ollut vaikea käsittää. Marienhof-tapaus kertoo piilomainonnan arkisesta käytännöstä jo kymmenen vuoden ajalta, eikä se ole ollut mikään poikkeustapaus.

Yleisradiojohtajat yrittivät aluksi vähätellä tapausta, sitten rangaista pikkutekijöitä ja vasta viikkojen jälkeen he päättivät irtisanoa myös sarjan tuotantoyhtiön Bavaria Filmin johtajan Thilo Kleinen. Nyt vaaditaan jo isompienkin päiden putoamista.

Julkisuudessa on kuvattu Saksan yleisradiota jopa hullujenhuoneena ja sikolättinä. Siellä on ilmeisesti haluttu unohtaa, että ohjelmien ja mainonnan pitämistä erillään edellytetään edelleen laissa. Tästä yhtiötä muistuttavat nyt muun muassa kuluttajajärjestöt, journalistiliitto, julkisen sanan neuvosto, päivälehtien kustantajat ja lahjontaa eri maissa selvittävä kansainvälinen Transparency International -järjestö.

Piilomainonnasta moittivat yleisradiota heti myös yksityiset tv-yhtiöt. Niiden kaksinaismoraalista kertoo Lilienthalin mukaan jo se, että niidenkin ohjelmissa on paljon piilomainontaa, mutta varsinkin se, että ne myös kannattavat sitä. Niiden etujärjestö VPRT ajaa sitä osana tv-mainosten säädösten liberalisointia koko Euroopassa.

?EU:ta on valistettava piilomainonnasta?

- Tämän päivän piilomainostajille ei riitä enää logo, jota pidetään kameran edessä. Ne haluavat tv-lähetyksiimme syvemmin sisälle aina vuoropuheluita myöten, toteaa Volker Lilienthal.

- Se menee liian pitkälle, hän sanoo ja on levoton EU:ssa keskustellusta tv-mainonnan liberalisoinnista:

- Saksalaisen mediapolitiikan tulisi nyt viedä kriittiset kokemuksensa EU:n tietoon.

Volker Lilienthal on Saksassa arvostettu ja palkittu journalisti, Saksan evankelisen kirkon lehdistöpalvelun epd:n media-osaston päätoimittaja. Hän otti piilomainontaa selvittäessään erillistapaukseksi Bavaria Filmin yleisradiolle 90-luvun puolivälistä tuottaman päivittäisen Marienhof-sarjan.

Toistasataa tuotesijoitusta

Suomessa MTV:ssä pyörineestä sarjasta löytyi kaikkiaan toistasataa tuotesijoitusta. ARD:n alueellisille tytäryhtiöille kuuluva yritys olisi saanut niistä tilinpidollisen selvityksen mukaan yhteensä puolitoista miljoonaa euroa. Lilienthal ihmettelee summan pienuutta eikä ihmettelisi varsinaisen potin kulkeutuneen yksityishenkilöiden taskuihin.

Bavaria Filmin tapauksessakaan ei ole vielä sanottu viimeistä sanaa.

Entä miten on mahdollista, että tavalliset katsojat voivat bongata joka ilta tuotesijoittelua mutta että alan ammattijohtajat eivät muka ole kyenneet havaitsemaan mitään?

- Ohjelmajohtajat eivät ole ottaneet vakavasti sitä, miksi piilomainonta on hyvin perustein kielletty: koska se johtaa katsojaa harhaan ja aiheuttaa kilpailun vääristymistä. Monet vastuulliset henkilöt ilmeisestikin uskoivat, että se olisi vain makuasia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

    10. 10

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää