Digitoday

Valikko

It-alan tuotesuunnittelu lähtee tuotannon perässä

It-alan irtisanomiset eivät rajoitu enää tuotantoon, vaan Suomesta siirtyy ulkomaille yhä enemmän myös tutkimus- ja kehitystoimintoja.

Matkapuhelinten sopimussuunnittelija Flextronics ODM Finland Oy kertoi alkuviikosta aikovansa irtisanoa noin 200 työntekijää Oulun ja Kuopion toimipisteistään, joissa irtisanomiset koskevat nimenomaan tuotesuunnittelutoimintoja.

Myytti yritysten tuotesuunnittelun keskittymisestä korkeaan osaamiseen panostaneisiin länsimaihin on syytä romuttaa, Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Martti Mäenpää toteaa.

- Osaaminen lisääntyy vauhdilla kehittyvillä talousalueilla, minkä vuoksi niihin on kehittynyt kilpailukykyinen toimintaympäristö tutkimus- ja kehitystoiminnoille. Emme voi Suomessa tuudittautua myyttiin, että vain täällä tehdään fiksuja asioita, Mäenpää korostaa.

Aasian imu ja kustannussyyt perusteina

Suomen Flextronicsin varatoimitusjohtaja Vesa Vähämöttönen perustelee joukkoirtisanomista tuotantopuolelta tutuilla syillä, Aasian imulla ja kustannussäästöillä:

- Aasian tuulet puhaltavat sen verran voimakkaasti, että myös suunnittelutoiminnoissa yhtiön kustannusrakennetta on mietittävä uudelleen.

Flextronics ODM Finland kuuluu kansainvälisen elektroniikan sopimussuunnittelijan ja -valmistajan Flextronicsin matkapuhelindivisioonaan.

Vähämöttösen mukaan yhtiön koko matkapuhelindivisioonan rakennetta muutetaan, joten muutokset eivät koske ainoastaan Suomea. Yhtiö panostaa nyt yhä kasvavissa määrin Aasiaan, jossa yhtiöllä on toimipisteitä Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Singaporessa.

Matkapuhelinelektroniikkaa valmistava yhtiö antoi yt-neuvotteluesityksen tiistaina, ja neuvottelut alkavat ensi viikolla.

Toimipisteissä on yhteensä noin 320 työntekijää, joista suurin osa Oulussa.

Myytti tuotekehittäjän roolista murtuu

Teknologiateollisuuden työntekijöitä edustavassa Metallityöväen liitossa on huomattu tuotesuunnittelun siirtyvän ulkomaille.

- Sopimusvalmistajien tuotekehitys on myös katoamassa Suomesta. En ole vakuuttunut vastakkaisista mielipiteistä, sanoo informaatioteknologiateollisuuden tutkija Antti Jokinen.

Pitkän aikavälin suunnitelmia kaivataan

Tietotekniikan palvelualan työntekijöitä edustavan Erityisalojen toimihenkilöliiton puheenjohtaja Antti Rinne toivoo it-alalle pidemmän aikavälin suunnitelmia.

- Meidän pitäisi paremmin pystyä ennakoimaan kehitystä. Meillä on työnantajapuolen kanssa käynnissä projekti, jolla yritämme vaikuttaa kehitykseen. Ihmisiä pitäisi pystyä siirtämään aloille, missä bisnes syntyy.

Flextronicsin lisäksi tällä viikolla irtisanomisista ilmoitti matkapuhelimien kuoria pinnoittava Savcor Coatings, joka kertoi maanantaina irtisanovansa 43 työntekijää Mikkelin toimipisteessä.

Syyksi irtisanomisiin ilmoitettiin, että kännykkäalan tuotannon kasvu on siirtynyt pois Suomesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    2. 2

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    3. 3

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

    6. 6

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    7. 7

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    8. 8

      Perhe rakensi kodikseen lasisen kupolin – uniikki talo kääntää katseet

    9. 9

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    10. 10

      Poran pärinä häiritsi ihmiskauppa­oikeudenkäyntiä – Suomeen tuotiin laittomasti 87 henkilöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    5. 5

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    9. 9

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    2. 2

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    3. 3

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

    6. Näytä lisää