Digitoday

Valikko

IE edellytys tekijänsuojalle jenkkipalvelussa

Yhdysvaltain tekijänoikeusvirasto on availemassa verkkoon palvelua, jonka kautta taiteilijat voivat saada tietyille teoksilleen suojan ennen niiden julkaisua. Palvelu on herättänyt eriporua, sillä se tulee toimimaan vain Internet Explorerilla.
Asiantuntijoiden mukaan suunnitelma on luomassa ikävän ennakkotapauksen, eikä ole world wide webin hengen mukainen.

Viraston mukaan vaatimus IE:n käytöstä ei ollut tarkoituksellinen, Washington Post kertoo. Syyksi mainitaan, ettei rekisteröintijärjestelmän hallintaan palkattu Siebel Systems kyennyt takaamaan verkkolomakkeiden toimivuutta muiden selainten kanssa.

Palvelun on määrä avautua lokakuun lopulla, eikä aika enää viraston mukaan riitä muutosten tekemiseen.

Www:n kehittäjä sir Tim Berners-Lee sanoi, että standardit ovat entistä tärkeämpiä ihmisten käyttäessä yhä moninaisempia kämmenlaitteita verkkoon kytkeytyäkseen. Hänen mukaansa Siebelin olisi helppo kehittää työkalu, joka varmistaisi muiden selainten toimivuuden.

Tekijänoikeuspalvelun tavoitteena on hillitä esimerkiksi elokuvien ja muun digitaalisen median piratismia. Elokuvat usein varastetaan julkaisun alla ja laitetaan verkkolevitykseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. 6

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    7. 7

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    8. 8

      Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

    9. 9

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. Näytä lisää