Digitoday

Valikko

Päättäjät vähät välittävät it-uudistusten seurauksista

Eltis-projektissa (Extending the LifeTime of Information Systems) on tutkittu tietojärjestelmien uudistamispäätöksiä ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen mukaan tietojärjestelmien uudistamispäätösten seuraukset eivät kiinnosta päätöksentekijöitä, Jyväskylän yliopisto kertoo.

Seurausten analysointi koetaan turhaksi muun muassa siksi, ettei siihen ole aikaa tai ettei päätöksiä voi perua. Se, ettei tehtyjä valintoja enää jälkikäteen mietitä vaikeuttaa kuitenkin uudistamisprosessien kehittämistä. Tehdyistä virheistä ei opita ja onnistumiset jäävät toistamatta.

Tietojärjestelmien uudistamispäätösten kustannukset ja hyödyt haluttaisiin arvioida rahassa. Päätökset kuitenkin syntyvät suurelta osin kokemusten ja tuntuman perusteella, yliopisto purkaa.

Enemmistö vastaajista kertoi intuition vaikuttavan päätöksentekoon, joskin virallisesti intuition vaikutusta ei haluta näyttää. Tällöin on kuitenkin vaarana, että päätökset perustellaan keksityillä argumenteilla, mikä taas heikentää päätösten jäljitettävyyttä ja vaikeuttaa virheistä oppimista entisestään.

Tutkimukseen haastateltiin 29 henkilöä it-palveluntarjoaja- ja käyttäjäorganisaatioista. Enemmistö vastaajista edusti keski- tai ylintä johtoa. Tutkimus julkaistaan marraskuussa pidettävässä Isese 2005 -konferenssissa (International Symposium on Empirical Software Engineering).

Eltis on Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan tutkimusinstituutin toteuttama ohjelmistojen elinkaaren pidentämiseen tähtäävä teollisuusyhteistyöhanke. Hankkeessa kehitetään muun muassa uudistamisinvestointien kannattavuuden arviointia, ja rahoittajina ovat Tekes sekä yhteistyöyritykset IBS, TietoEnator ja Tietokarhu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      IS seuraa sprintin finaaleja – Ristomatti Hakola hiihtää MM-mitalista!

    6. 6

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    7. 7

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    8. 8

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    9. 9

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    10. 10

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      IS seuraa sprintin finaaleja – Ristomatti Hakola hiihtää MM-mitalista!

    6. Näytä lisää