Digitoday

Valikko

Applen tulos ei kelvannut markkinoille

Siitäkin huolimatta, että tietokoneyhtiö Apple Computerin tulos nelinkertaistui, yhtiö jäi analyytikoiden arvioista kolmannella neljänneksellään. Applen osakkeen kurssi laski kymmenen prosenttia tiistaina.

Apple onnistui myymään heinä-syyskuun jakson aikana 6,5 miljoonaa iPod -laitetta. Markkinoille tämäkään ei riittänyt, sillä odotukset olivat keskimäärin kahdeksassa miljoonassa toimitetussa laitteessa.

Kuitenkin Apple on myynyt yli 28 miljoonaa iPodia siitä lähtien kun mp3-soittimet on tuotu markkinoille vuonna 2001, Reuters huomauttaa. Yhtiön markkinaosuus on tällä alueella kolme neljännestä.

Syyskuun lopussa päättyneellä jaksolla Applen nettotulos nousi 430 miljoonaan dollariin eli 0,50 dollariin osaketta kohti. Vertailukaudella tulos oli 106 miljoonaa dollaria eli 0,13 dollaria per osake.

Viime kuukauden aikana Apple toi markkinoille uuden, entistä ohuemman Nano -merkkisen mp3 -soittimensa. Yhtiö kertoo Nanojen myyvän erinomaisesti, mutta analyytikoille tämäkään ei tunnu riittävän. Esimerkiksi Goldman Sachs arvioi, että yhteensä Applen olisi pitänyt yltää 7,8 miljoonan musiikkisoittimen myyntiin heinä-syyskuussa.

Apple on jo ehtinyt raportoida ongelmistaankin Nano -laitteissa. Pieni osa uutuuden näytöistä on naarmuuntunut sillä seurauksella, että yhtiö on joutunut korvaamaan vialliset laitteet uusilla.

Kuluvalta kaudelta Apple odottaa 0,49 dollarin osakekohtaista tulosta 4,7 miljardin dollarin myynnillä.

Applen osakkeen kurssi laski 45,77 dollariin Inetissä varsinaisen kaupankäynnin päättymisen jälkeen. Nasdaqin varsinaisessa kaupassa kurssi nousi 1,22 dollaria 51,59 dollariin.

Niin Applelle kuin muillekin alan yrityksille vuoden päätösneljännes joulusesonkeineen on äärimmäisen tärkeä jakso.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    4. 4

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    8. 8

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    4. 4

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. Näytä lisää