Digitoday

Valikko

Oivallusta ja teknologiaa Lappsetin leikkikentällä

Lappset Group lupaa uusia ulottuvuuksia oppimiseen päiväkodeissa ja kouluissa. Yhtiö tuo ensi vuonna markkinoille SmartUs-leikkikenttäkonseptinsa, jossa kasvatustieteilijät, teknologian ja liikunnan asiantuntijat sekä muotoilijat ovat puhaltaneet yhteiseen hiileen.
Konsepti on nyt testausvaiheessa ja myöhemmin syksyllä Rovaniemen lähistölle Kaukon kouluun ja Nivavaaran päiväkotiin nousevat pilottikentät.

Yhtiön mukaan uudistunut konsepti mahdollistaa leikkikenttien toimimisen liikkumis- ja leikkimispaikkojen lisäksi oppimisympäristöinä, joissa opitaan leikin kautta.

SmartUs koostuu leikkikenttävälineistä, valmiista pelisovelluksista ja työkaluohjelmista, joilla niin lapset kuin aikuisetkin voivat tehdä omia pelejä leikkikentälle. Teknologialla on kokonaisuudessa keskeinen osa, mutta uudet välineet toimivat sitä ilmankin. Etusijalla on liikkumisen riemu ja kehollinen kokemus.

Ranneketta tunnistustolpalle

- Uuden konseptin taustalla on muun muassa Lapin yliopistossa kehitetty pedagoginen Olpo-malli, joka pohjautuu ohjauksen, pelaamisen, leikkimisen ja oppimisen yhdistelmään, sanoo Lappsetin ja Lapin yliopiston yhteistyöprojektissa toiminut suunnittelija Katriina Lahtinen. Hän on soveltanut teoreettista mallia käytäntöön Lappsetin välineissä.

Valmiiden pelisovellusten avulla on mahdollista tukea esikouluikäisiä esimerkiksi numeroiden ja kirjainten oppimisessa ja työkaluohjelmien avulla voidaan tehdä uusia pelejä.

- Lapsilla on testattu muun muassa pistelaskupeliä, jossa pelaaja suorittaa yhteenlaskutehtäviä leikkikentällä juosten. Kädessä on ranneke, joka viedään kentällä sijaitsevalle tunnistustolpalle. Pelaaja voi seurata yhteenlaskutoimitusten onnistumista kentän informaatioyksiköstä. Pelissä on kolme tasoa, joista alin soveltuu esimerkiksi alkuopetuksen tarpeisiin, kertoo Lahtinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    8. 8

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    9. 9

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    10. 10

      Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää