Digitoday

Valikko

Grateful Deadin fanit raivostuivat ilmaismusiikin loppumisesta

Grateful Dead-yhtyeen pitkäaikaiset fanit ovat nousseet vastarintaan ilmaisten konserttitaltiointien latausten loppumisesta. Deadheadseiksi kutsutut fanit puuhaavat verkossa boikottia bändin musiikille.
Grateful Dead-yhtye pyysi Live Music Archive-palvelua sallimaan ainostaan yhtyeen musiikin kuuntelun verkossa, kertoo New York Times. Samalla vapaasti ladattavissa olleet musiikkitiedostot poistettiin sivuilta.

Deadheadseiksi itseään kutsuvat yhtyeen fanit ovat lähteneet keräämään adressia uhaten boikotoida yhtyeen musiikkia. Fanit ovat erityisen raivostuneita siitä, että myös sivuilla olleet yleisön tekemät äänitykset on poistettu.

Deadheadseille muutos on suuri, sillä Grateful Dead on innostanut kuulijoitaan äänittämään ja kierrättämään liveäänityksiä.

Grateful Dead hajosi vuonna 1995, kun sen johtaja Jerry Garcia kuoli. Yhtyeen jäljelle jääneet jäsenet, The Dead-bändi, ovat alkaneet hiljan myymään musiikkiaan virallisilla verkkosivuillaan 8-16 dollarin hintaan.
Live Music Archiven tarjonta oli ristiriidassa yhtyeen omien kaupallisten tavoitteiden kanssa.

-Yhtye päätti itse sallia vain musiikin kuuntelun, ei lataamista, Grateful Deadin tiedottaja Dennis McNally sanoi.

Musiikkitoimittaja David Gans totesi, ettei Grateful Deadilla ollut väliä arkistomusiikista saaduista tuloista silloin, kun yhtye teki miljoonia konserteillaan. Sallittua vapaata äänitystä ja nauhojen myyntiä fanien kesken on nyt enää vaikea keskeyttää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

    6. 6

      Katumaasturi ajoi Mardi Gras -paraatiin Alabamassa – ainakin 11 loukkaantunut

    7. 7

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    8. 8

      Tieliikennelain uudistus tarjoaisi valtavan helpotuksen rikkaille – jättisakot saanut miljonääri: ”Oikeansuuntainen päätös”

    9. 9

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    10. 10

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

    6. Näytä lisää