Digitoday

Valikko

Roskaposti rauhoittunut kolmannekseen Suomessa

Suomessa oli vuonna 2003 välitetyistä sähköpostiviesteistä roskapostia arviolta 80 prosenttia ja tänä vuonna enää noin kolmannes, tiedottaa liikenne- ja viestintäministeriö.

- Roskapostin määrän väheneminen on osoitus siitä, että määrätietoisin toimin kyetään vaikuttamaan internetin mukanaan tuomiin lieveilmiöihin, toteaa ministeri Susanna Huovinen. Hän otti vastaan tietoturvallisuusasioiden neuvottelukunnan seurantaraportin tänään tiistaina.

Moni epäilee tietoturvataitojaan

Ministeriö on teettänyt selvityksen internetin käyttäjien suhtautumisesta tietoturva-asioihin. Sen mukaan suomalaiset ovat huolissaan kotikoneidensa tietoturvasta, mutta moni kokee osaamisensa riittämättömäksi.

Internetin käyttäjistä 92 prosentilla on kotikoneellaan virustorjuntaohjelma. Palomuuri on asennettu 78 prosenttiin kotikoneista. Kuitenkin vain 39 prosenttia uskoo, että heidän omat tietoturvatietonsa ja -taitonsa ovat riittävät. Lähes joka toinen on osaamisestaan epävarma.

- Arjen tietoyhteiskunnan eteneminen edellyttää palveluilta turvallisuutta, helppokäyttöisyyttä ja edullisuutta, ministeri Huovinen peräänkuuluttaa. Ministeriön mukaan tarkastelun painopistettä tuleekin muuttaa yhä enemmän käyttäjän tarpeiden ja osaamisen huomioon ottamiseen. Myös käyttäjien tietoturvatietoisuuden lisäämisessä on edettävä.

Kansallisen tietoturvallisuusasioiden neuvottelukunnan vuoden 2005 painopisteitä ovat lisäksi olleet Viestintäviraston tietoturvatilannekuvan muodostaminen ja sähköisten palvelujen kehittäminen Luoti-ohjelmalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    10. 10

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. Näytä lisää