Digitoday

Valikko

Kalastelijat veivät rahaa kymmeneltä Nordean asiakkaalta

Ainakin kaksikymmentä Nordean asiakasta lankesi suomenkieliseen phishing-viestiin. Heistä kymmenen tileiltä vietiin rahaa yhteensä kymmeniä tuhansia euroja, kertoo lauantain Taloussanomat.

Nordea lupaa korvata rosvotut rahat.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä lähetetty suomenkielinen, kömpelö huijausviesti tehosi ainakin kahteenkymmeneen Nordean asiakkaaseen, jotka seurasivat viestin linkkiä ja luovuttivat valepankkisivulla tunnuksensa.

- Näiden tunnukset on suljettu, mutta kymmeneltä tililtä huijarit ovat ehtineet siirtää rahaa Latviaan. Yhdessä tapauksessa rahat on jo nostettu pankkiautomaatilta ja ne ovat hävinneet, Nordean viestintäjohtaja Atte Palomäki kertoo Taloussanomille.

Nordea on aiemmin julkisuudessa puhunut viesteistä häirintäviesteinä, joiden tarkoitus on horjuttaa luottamusta verkkopankkeihin.

Asiakkaat saavat Nordealta menettämänsä rahat takaisin. Yhteensä rahaa on viety tileiltä kymmeniä tuhansia euroja. Palomäki arvelee, että osa rahoista on mahdollista saada Latviasta takaisin. Hänen mukaansa myös mahdollista, että vielä uusia tapauksia tulee ilmi.

Kaksi ensimmäistä kalastelukierrosta - ensimmäinen lokakuun lopulla ja jälkimmäinen hieman yli viikko sitten - tehtiin englanninkielisillä viesteillä. F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen arveli keskiviikkona, että kaikkien yritysten takana ovat samat tekijät.

Huijarit käyttävät viestien lähettämisessä ja valepankkisivustojen pyörittämisessä kaapattuja kotikoneita ja nettipalvelimia. Valepankkisivustoja on pyöritetty useilla eri koneilla.

Huijausiviesti

Otsikko: Nordea.fi: Suorittakaa tarkistusta valittomasti

Arvoisa Onlina-Banking jarjestelman kayttaja.

Tilien tarkistuksen yhteydessa pyydamme Teidat, vahvistamaan Teidan tilin tietoja ja kooditaulukkoja. Tarkistuksen yhteydessa pyydamme Teidat tayttamaan tilin tarkastuksen taulukon.

Tassa taulukossa on tietojen kysely tilille paasya varten, tilin laji ja salasanantaulukon ja Payment Confirmation Codes-taulukon tiedot.

Pyydamme tayttamaan tietoja huolellisesti, koska virhe jopa yhdessa kentassa voisi aiheuttaa tilin lukitusta, tilin avaamisen ja kayton seikkojen selvittamista. Lomakkeessa annetaan ohjeita kenttien tayttamiseksi.

http://202.155.87.39:8081/[...]

HUOM! Tama tarkistus suoritetaan ainoastaan asiakkaidemme turvallisuude! n tason turvaamiseksi.

Toivoen ymmartamykseen ja kannatukseen Teidan puolelta.

Kunnioittaen,

Hallinto

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. 6

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    7. 7

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    8. 8

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    9. 9

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    10. 10

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. Näytä lisää