Digitoday

Valikko

IBM: talousjohtajat tuskailevat tietomassojen keskellä

IBM:n tuoreen tutkimuksen mukaan vain neljännes talousjohtajista kokee pystyvänsä tukemaan tehokkaasti yrityksensä kasvutavoitteita. Johtajat nimesivät tärkeimmiksi tehtävikseen liiketoiminnan suorituskyvystä kertovan tiedon tuottamisen, yrityksen kasvun tukemisen ja taloudellisten riskien ennakoinnin. Yli puolet koki, että ei suoriudu tehokkaasti millään näistä alueista.
- Toimitusjohtajat, osakkeenomistajat ja analyytikot odottavat yritykseltä ennen kaikkea kannattavaa kasvua, mutta talousjohtajilla on vaikeuksia seuloa yritysten tuottamasta valtavasta datamäärästä arvokasta tietoa ennusteiden ja suunnittelun tueksi, kiteyttää IBM Business Consulting Services -yksikön johtaja Nancy Thomas.

- Prosesseja virtaviivaistamalla ja uusia työkaluja hyödyntämällä talousjohdolla on kuitenkin mahdollisuus tuoda yritykselle uutta, tietoon perustuvaa kilpailuetua.

Työaika kuluu rutiinien parissa

IBM:n Global CFO Study 2005 -tutkimukseen haastateltiin 900 talousjohtajaa 74 maassa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Economist Intelligence Unit -tutkimusorganisaation kanssa.

Lähes puolet tutkimukseen vastanneista johtajista kertoi, että valtaosa taloushallinnon työajasta kuluu rutiininomaisten liiketoimintatapahtumien, kuten verojen ja tilisiirtojen, hallinnointiin. 57 prosentilla yrityksistä ei ole toimivia prosesseja kasvun tueksi.

IBM:n mukaan tärkeimmät keinot tutkimuksessa esiin nousseiden haasteiden ratkaisemiseksi ovat liiketoimintaprosessien standardointi, yksinkertaistaminen ja optimointi sekä passiivisten tietolähteiden muuttaminen aktiiviseksi palveluksi, joka on koko organisaation käytössä.

IBM kannustaa myös entistä tehokkaampien business intelligence -työkalujen pariin sekä suosimaan mittaristoja, jotka tarjoavat yhtenäisen, tosiaikaisen näkymän yrityksen liiketoiminnan suorituskyvystä.

Useimmat vastaajat kertoivat yritystensä onnistuvan erinomaisesti menneiden tulosten raportoinnissa sekä uusien kirjanpitosäännösten vaatimusten täyttämisessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    2. 2

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    3. 3

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    7. 7

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sallan asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    8. 8

      Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

    9. 9

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    10. 10

      Sauli Niinistöltä terveiset Juuso-karhulle – letkautti rempseästi kättelyssä: ”Sieltähän se karhu-Karjalainen tulloo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    2. 2

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    3. 3

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. Näytä lisää