Digitoday

Valikko

Miljoona suomalaista osti verkosta viime keväänä

Laajakaistayhteyksien voimakas lisääntyminen näkyy myös sähköisen kaupankäynnin kasvuna. Tutkimusten mukaan verkko-ostoksilla käyneiden määrä kasvoi viime keväänä 24 prosenttia edellisestä keväästä. Näin kertoo tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficom ry:n tiedote.
25 prosenttia 15 - 74-vuotiaista suomalaisista, lähes miljoona, osti viime keväänä verkon kautta tuotteita ja palveluita. Ostetuimpia verkkokaupan tuotteita olivat matkat, hotellivaraukset, pääsyliput, kirjat ja äänilevyt, mutta suosittuja olivat myös vaatehankinnat.

Ainakin joskus verkko-ostoksia tehneitä suomalaisia on TNS Gallupin mukaan jo noin kaksi miljoonaa. Sähköisen kaupankäynnin lisääntyminen näkyi myös postin jakelutoiminnassa.

Näyteikkunaostaminen yleistä

Tilastokeskuksen keväällä 2005 tekemästä tutkimuksesta ilmenee, että verkon kautta ostoksia tehneistä noin 64 prosenttia oli alle 40-vuotiaita. Joka kolmas maksoi ostoksensa antamalla luottokorttitietonsa internetissä.

Pääkaupunkiseudun asukkaista 34 prosenttia ja muualla Suomessa asuvista 22 - 25 prosenttia käytti verkkokauppaa. Naisten ja miesten välillä verkkokauppa-aktiivisuudessa ei ollut eroja.

Näyteikkunaostokset eli tuote- ja palvelutietojen etsiminen on myös yleistä. Yli kaksi miljoonaa suomalaista on käynyt näyteikkunaostoksilla internetissä.

Suomalaiset Euroopan kärkijoukossa

EU-maiden vertailussa kuluttajien verkkokauppaostosten tekemisen aktiivisuudesta kärjessä olivat Ruotsi ja Iso-Britannia, Saksa, Luxemburg ja Hollanti ja listan kuudentena Suomi.

Internetissä käytävän kuluttajakaupan arvo Länsi-Euroopassa oli vuonna 2004 tutkimuslaitos European Information Technology Observatoryn mukaan 88,3 miljardia euroa, ja sen osuus koko internet-kaupasta oli 13 prosenttia. Vuonna 2008 arvon ennustetaan olevan 351,1 miljardia euroa ja osuuden vajaa 16 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    5. 5

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    6. 6

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    7. 7

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    8. 8

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    9. 9

      Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

    10. 10

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    5. 5

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    6. Näytä lisää