Digitoday

Valikko

National Semiconductor turvaa Kiinaan

Amerikkalainen kännykkäsirujen valmistaja National Semiconducter ei ujostele tavoitteissaan. Yhtiö tähtää viidenneksen kasvuun Kiinan markkinoilla tänä vuonna. Nationalin sirut ovat olennainen osa 3g-teknologiaa ja asiakkaina sillä on kuusi suurinta laitevalmistajaa Nokiasta alkaen.
Viime vuonna National Semiconductor Corp:n myynti Kiinassa kasvoi ?enemmän kuin kymmenen prosenttia eli teollisuusalan keskiarvoa ripeämmin?, yhtiön Kiinan johtaja Elan Lee sanoi viime viikolla Bloombergille.

Tänä vuonna yhtiö on asettanut tavoitteekseen 20 prosentin kasvun Kiinan myynnissä. Viime marraskuun tilastojen mukaan maassa oli 388 miljoonaa matkapuhelimen omistajaa ja maailman suurimmat kännykkämarkkinat.

Kalifornialainen National Semiconductor ja sen amerikkalaiset kilpailijat Texas Instruments ja Agilent Technologies aikovat jatkaa tuotannon siirtoa Yhdysvalloista Kiinaan. Sensoribisnestensä myynnin yhteydessä TI ilmoitti hiljattain, että se aikoo jatkossa keskittyä yhä tiiviimmin mobiilisirujen tuotantoon ja kehittämiseen.

Analyytikot siunaavat tämän politiikan, koska siten amerikkalaiset pudottavat tuotantokustannuksiaan ja pääsevät lähemmäs kasvumarkkinoita.

- Noin puolet maailman kännyköistä valmistetaan Kiinassa ja samalla tasolla ovat maan tutkimus- ja kehitystoiminnotkin, eräs Pekingissä toimiva länsimainen analyytikko sanoo Bloombergille.

Hallituksen puheenjohtaja ja pääjohtaja Brian Halla on luonut Nationalin strategian entistä kalliimpien analogisten matkapuhelinsirujen varaan. Näillä tuotteilla yhtiö yltää korkeampiin marginaaleihin ja viime syyskuussa National ilmoittikin korottavansa osakekohtaista osinkoarviotaan 50 prosenttia voittojen noustessa.

Hallan mukaan toisin kuin vuonna 2004, matkapuhelinsirujen varastot ovat nykyään alhaisella tasolla ja siruvalmistajien kustannukset pudonneet.

National nousee tai kaatuu Kiinan myötä

Markkinatutkija IC Insightin mukaan Kiina ohitti Yhdysvallat ja Japanin vuonna 2005 kännykkäsirujen suurimpana markkina-alueena. Viime vuonna Kiinan sirumarkkinoiden arvoksi laskettiin 175,4 miljardia dollaria.

Kiinassa National Semiconductorin tärkein tehdas sijaitsee Suzhoussa, josta käsin yhtiö palvelee muiden muassa Samsungin ja Huawein kaltaisia suurasiakkaita. Tehdas työllistää nyt 800 henkilöä, kun vuosi sitten töissä oli noin 500 kiinalaista. Suzhoun tehtaan kapasiteetti on noin kaksi miljoonaa sirua päivässä.

Näkymät ovat lupaavat myös siitä syystä, että Kiina valmistautuu myöntämään 3g-toimilupia tänä vuonna. Elan Leen mukaan National Technologies aikoo kaksinkertaistaa myyntinsä Kiinassa joka kolmas vuosi.

- Meidän teknologiamme on kaikkien 3g-laitteiden olennainen osa, Lee huomauttaa ja sanoo, että Nationalin asiakkaita ovat kaikki kuusi suurinta matkapuhelinten valmistajaa Nokiasta, Motorolasta ja Samsungista alkaen.

Eräät analyytikot huomauttavat, että Nationalin on pakkokin menestyä Kiinassa, jotta yhtiö voi kompensoida myynnin hidastunutta kehitystä muualla maailmassa.

Viime vuonna National on joutunut iritsanomaan väkeään Yhdysvalloissa, Britanniassa, Singaporessa ja Malesia. Aasia-Tyynenmeren alue vastasi viime vuonna noin puolta Nationalin 1,9 miljardin dollarin myynnistä.

Matkapuhelinsirujen kysynnän tökkimisestä länsimaissa on kertonut myös maailman suurin siruvalmistaja Intel Corp.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. Näytä lisää