Digitoday

Valikko

Optomed digikuvantaa silmän ja korvan

Suomen Teollisuussijoitus, Aura Capital ja Mawell ovat tehneet ensisijoituksen lääketieteen tekniikan alueella toimivaan Optomediin. Oululaisyritys kehittää uudenlaista kuvantavaa instrumenttia perusterveydenhuollon tarpeisiin sekä teknologiaa lääketieteellisen kuvantamisen laitevalmistajille.

Optomedin kehittämällä silmän ja korvan digitaaliseen kuvantamiseen tarkoitetulla järjestelmällä tähdätään suoraan kansainvälisille markkinoille, osapuolet kertovat.

- Laitteen avulla lääkäri voi todeta ja dokumentoida aiempaa vaivattomammin potilaan oireet heti ensi diagnoosista lähtien, jolloin myös laatu, jäljitettävyys ja samalla potilasturvallisuus paranevat, selvittää Optomedin toimitusjohtaja Seppo Kopsala.

Viime syksynä perustettu Optomed pyrkii suoraan maailmalle; yhtiön mukaan yhteistyökumppanit USA:ssa, Keski-Euroopassa ja Kiinassa ovat valmiina, samoin suhteet alan merkittävimpiin laitevalmistajiin. Yritys rekrytoi parhaillaan uutta myynti- ja tuotekehityshenkilöstöä toimipisteisiinsä Oulussa ja Helsingissä.

Ala murroksessa

Oman lopputuotteensa lisäksi Optomed myy kehittämänsä teknologia-alustan lisenssejä lääketieteellisen kuvantamisen laitevalmistajille. Markkinoilla on Kopsalan mukaan paljon vakiintuneita toimijoita, mutta ala elää murroskautta. Siirtyminen kuvamateriaalin digitaaliseen tallentamiseen pakottaa valmistajat uudistamaan tuotealustansa, mikä Kopsalan mukaan luo kysyntää Optomedin kehittämälle teknologialle ja tuotteille.

- Uuden tuotteen ja teknologian vieminen noin kilpailluille markkinoille on iso haaste, mutta tuote on hyvä ja sen taustalla on sekä merkittäviä terveydenhuollon toimijoita että teollisia partnereita, jotka ovat mukana kehittämässä ja testaamassa sitä, Kopsala sanoo.

Optomedin tuoteinnovaatio syntyi alkujaan 1990-luvun lopussa Mawell Oy:ssä, joka tuottaa sisältö-, tietoliikenne- ja ohjelmistopalveluja terveydenhuolto- ja hyvinvointisektorille. Mawellin tehtävänä on yritysten kumppanuussopimuksen mukaisesti kehittää järjestelmään liittyvää ohjelmistoteknologiaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

    9. 9

      7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

    10. 10

      Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    8. 8

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. Näytä lisää