Digitoday

Valikko

It-taidot vajavaiset sosiaalialalla

Kaakkois-Suomessa on selvitetty sosiaalialan ammattilaisten tietotekniikkataitoja, sosiaali- ja terveysministeriö kertoo. Selvitys (pdf) osoittaa, että Kaakkois-Suomen alueella sekä sosiaalitoimen että varhaiskasvatuksen henkilöstön tietotekninen osaaminen on puutteellista.

Osa henkilökunnasta ei hallitse edes tietokoneen käytön perusteita. Myös tietoturvaan liittyvät riskit ovat osalle tuntemattomia. Etenkin varhaiskasvatuksen henkilöstön osaamisessa on suuria aukkoja.

Ministeriön mukaan viidennes varhaiskasvatuksen henkilöstöstä ei käytä tietokonetta lainkaan työssään tai vapaa-ajallaan. Samaan aikaan tietotekniset vaatimukset kasvavat myös päivähoidossa. Tästä esimerkkinä lasten sähköiset portfoliot ja kasvunkansiot sekä lisääntyvä sähköinen yhteistyö päivähoidon ja kodin välillä.

Selvitykseen vastanneiden enemmistö olikin sitä mieltä, että parempi atk-osaaminen helpottaisi nykyisistä työtehtävistä selviytymistä.

Moni tahtoo parantaa taitojaan

Myönteistä on se, että suuri osa kyselyyn vastanneista haluaa parantaa tietoteknisiä taitojaan. Selvityksen perusteella Kaakkois-Suomeen laaditaankin koulutussuunnitelma sosiaalihuollon ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Lisäksi sosiaalitoimessa työskentelevien eri ammattiryhmien osaamistasot määritellään.

Alalla toimiville ryhdytään järjestämään koulutusta, jotta osaaminen saadaan työtehtävien vaatimalle tasolle. Syksystä alkaen Kaakkois-Suomen päiväkodeissa ja sosiaalitoimessa tietotekniikan käyttöön opastavat muun muassa koulutetut vertaisohjaajat.

Selvitys toteutettiin marraskuussa ja sitä varten seitsemän kaakkoissuomalaisen kunnan (Imatra, Joutseno, Kouvola, Kotka, Kuusankoski, Lappeenranta, Pyhtää) sosiaalitoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle ja toimialajohdolle lähetettiin kysely. Vastauksia tuli 875.

Selvityksen toteutti Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Kaaso-hanke.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. 6

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    7. 7

      Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

    8. 8

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    9. 9

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    3. 3

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. Näytä lisää