Digitoday

Valikko

Ruotsin Jeeves panostaa Suomeen

Ruotsalainen erp-talo (enterprise resource planning) Jeeves Information Systems pyrkii nyt kasvattamaan markkinaosuuttaan myös Suomessa ja uskoo järjestelmänsä vahvuuteen ja kilpailukykyyn.

Yrityksen pyrkimyksenä on tulla johtavaksi toiminnanohjausjärjestelmien tarjoajaksi keskisuurille yrityksille. Saavuttaakseen tämän tavoitteensa yhtiö on kehittänyt toimintaansa monella alueella.

Runsaan vuoden aikana Jeeves on esimerkiksi tehnyt lukuisia organisaation rakennemuutoksia täyttääkseen keskisuurten yritysten ehdot ja vaatimukset. Vastoin alan yleistä linjaa, Jeeves kertoo lisänneensä työvoimaa ja ottanut vastaan lisää harjoittelijoita.

Ruotsissa Jeeves arvioi jo olevansa vaihtoehto asiakkaille, jotka aikaisemmin ovat käyttäneet lähinnä IBS:n ja Intentian toiminnanohjausjärjestelmiä.

Kestää tuhat käyttäjää

Jeeves Enterprise -toiminnanohjausjärjestelmä kestää yhtiön mukaan tuhat samanaikaista käyttäjää. Kattaakseen keskisuurten yritysten tarpeet, Jeeves on kehittänyt useita toimintoja, jotka käsittävät esimerkiksi moniyritysversiojärjestelmän, useiden eri myyntikanavien hallinnan sekä laajennetun varastohallinnonohjauksen.

Tämän vuoden aikana Jeeves Enterprise lanseerataan Linux-käyttöjärjestelmälle, mikä tuo asiakkaille suuremman valinnanvapauden ja samalla lisää erp-ratkaisun suorituskykyä.

Järjestelmämyynnistä ja -asennuksesta vastaavat Jeeves Information Systemsin paikalliset toimittajat. Suomessa yhteistyö alkoi 1990-luvun puolivälissä, ja nykyiset kumppanit ovat Staria ja Accountor. Jeeves haluaa syventää yhteistyötä suomalaisten kumppaneidensa kanssa ja on siksi laatinut toimintaohjelman Suomen markkinoille tavoitteenaan tuplata liikevaihto kahden vuoden sisällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    2. 2

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    2. 2

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. Näytä lisää