Digitoday

Valikko

Tietoturvariskien ennakoinnilla säästöjä palvelukehitykseen

Vuoden 2005 puolella käynnistettyjen pilottihankkeiden tietoturvatyö on saatu Luoti-ohjelman (luottamus ja tietoturva sähköisissä palveluissa) osalta päätökseen. Liikenne- ja viestintäministeriön ohjelma pyrkii edistämään turvallisten ja luotettavien sähköisten palvelujen kehitystoimintaa internet-, mobiili- ja digi-tv-ympäristöissä.

Hankkeet nostivat esille tietoturvan vaikutusten laaja-alaisuuden. Tietoturvalla on luonnollisesti vaikutuksia palvelun tekniseen toteutukseen, mutta tämän lisäksi esille nousivat erityisesti liiketoimintamallien suunnitteluun sekä lainsäädäntöön, erityisesti tekijänoikeuskysymyksiin, liittyvät tekijät, ministeriö kertoo.

Elisan ja SBS Finlandin Indica2-yhteishankkeessa kehitettiin monikanavajakelualustaa yhteisöviestintäpalveluille. Case-esimerkkinä olivat Uusi Kiss -radiokanavan visuaaliset radiolähetyspalvelut. Tietoturva-asiantuntijana hankkeessa toimi KPMG.

Mediakeskus Lumen Crucible Studion Vahinkolaukauksia-hankkeessa kehitetään interaktiivista draamaohjelmaa, joka esitetään YLE1-televisiokanavalla loppuvuodesta. Hankkeessa asiantuntijana toimi Tietoenator.

Sulakeen Habbo-web-hankkeessa puolestaan kehitetään yhteisöllisiä Habbo hotelli -pelipalveluita online-ympäristöön. Hankkeessa on mukana Valve ja asiantuntijana Nixu.

Tietoturvallisuus on käytettävyyttä

Ohjelman pilottihankkeissa keskitytään tietoturvariskien ennakoimiseen tuomalla tietoturva-asiantuntemusta palveluiden suunnitteluvaiheeseen.

Elisan mukaan yksi keskeisimpiä tuloksia hankkeessa olikin, miten tietoturva pitää ottaa huomioon jo palvelun liiketoimintasuunnittelussa. Turvallisuusasioiden riskikartoitukset ovat tuoneet uusia näkökulmia liiketoimintasuunnitteluun ja auttaneet palvelun konseptoinnissa. Palvelut tulevat valmiimpina markkinoille, jota kautta pystytään säästämään aikaa sekä kustannuksia.

Hankkeiden asiantuntijoiden mukaan tietoturvallisuus on pitkälle myös käytettävyyttä, jolloin tietoturva-asioiden ennakointi auttaa käytettävyyssuunnittelussa. Käytettävyyssuunnittelu tukee oikeanlaisten toimintamallien rakentumista. Kun käytettävyysasioita pystytään kehittämään riittävän varhain, voidaan säästää aikaa kehittämisen loppumetreiltä, ministeriö mainitsee.

Ohjelman pilottihankkeiden keskeisimmät tietoturvakysymykset liittyivät palveluiden käyttäjien tunnistamiseen, sisällön jakamisen käytäntöihin, laskutuskäytäntöihin sekä käyttäjätietojen suojaamiseen. Lisäksi tekijänoikeuskysymykset nousivat yhä useammin esille.

Sisältöä jaetaan yhä enemmän yhteisöissä loppukäyttäjien välillä ja tätä toimintaa on hankala valvoa. Ratkaisua vaikeasti valvottavaan sisällön jakamiseen haetaan selkeiden vastuu- ja sopimuskäytäntöjen kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

    6. 6

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    7. 7

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    8. 8

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    9. 9

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    10. 10

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

    6. Näytä lisää