Digitoday

Valikko

Elcoteq putosi, mutta uskoo parempaan

Elektroniikan sopimusvalmistajan Elcoteqin tulos oli alamäessä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja jäi myös odotuksista. Tosin yhtiö oli varoittanut tästä jo helmikuun tilinpäätöksen yhteydessä. Liikevaihto ylitti odotukset.

Tulos ennen veroja oli tammi-maaliskuussa 2,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin liikkui 6,5 miljoonassa eurossa. Uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa analyytikot ennakoivat tulokseksi keskimäärin 4,8 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos oli 0,07 euroa, kun se vertailujaksolla oli 0,14 euroa.

Liikevoittoa kertyi 8,3 miljoonaa euroa, kun viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yllettiin 9,5 miljoonaan euroon.

Katsauksen mukaan kannattavuuden lasku johtui lähinnä päätelaitteiden heikoista katteista erityisesti kodinelektroniikassa. Myös uusien tehtaiden toistaiseksi alhainen käyttöaste näkyi numeroissa.

Liikevaihto kasvoi alkuvuonna 21 prosenttia edellisvuodesta. Se paisui 810,3 miljoonasta eurosta 981,1 miljoonaa euroon. Analyytikot odottivat vain 919,8 miljoonan euron liikevaihtoa.

Kassavirta investointien jälkeen oli 14,2 miljoonaa euroa positiivinen, kun se vertailujaksolla oli 41,6 miljoonaa euroa negatiivinen.

Elcoteq arvioi, että sen liikevaihto kasvaa tänä vuonna EMS-markkinoiden keskimääräistä kasvua selvästi nopeammin. Liiketuloksen odotetaan paranevan viime vuodesta.

Toisen neljänneksen liikevaihdon ennakoidaan kasvavan ja liiketuloksen paranevan ensimmäisestä neljänneksestä selvästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    8. 8

      Kiira Korven Petra-sisko kertoo elämänmuutoksestaan: Jätti vakituisen työn rahoitusalan yrityksessä

    9. 9

      ART-72-matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    10. 10

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. Näytä lisää