Digitoday

Valikko

Joka toinen amerikkalaisten tekemä haku Googlella

Google kasvatti huhtikuussa Yhdysvaltain internet-hakumarkkinoiden etumatkaansa kilpailijoihinsa verrattuna. Maassa joka toinen haku tehtiin Googlella. Yahoo ja MSN jäivät kauas, selviää Nielsen/NetRatingsin tutkimuksesta.
Googlen osuudeksi tuli 50 prosenttia, kun Yahoo jäi 22:een ja MSN 11 prosenttiin. Googlen osuus kasvoi vuoden takaisesta kolme prosenttiyksikköä ja Yahoon yhden prosenttiyksikön. MSN:n siivu pieneni prosenttiyksikön. Kaikkien kolmen suurimman hakupalvelun hakumäärät kuitenkin kasvoivat: Googlen 34 prosenttia, Yahoon 27 prosenttia ja MSN:n kymmenen prosenttia.

Nielsen/NetRatingsin mukaan 50 prosentin osuus on Googlelle merkittävä virstanpylväs ja antaa sille lisää mahdollisuuksia.

- Google on hyvissä asemissa kaapatakseen valtaosan tulevaisuuden hakuihin perustuvasta mainonnasta, kertoo Nielsen/NetRatingsin hakualan ratkaisujen tutkimuksen johtaja Michael Lanz yhtiön tiedotteessa.

Lanzin mukaan Googlen kasvu viittaa siihenkin, että hakijat ovat erittäin uskollisia Googlelle ja että Yahoon ja MSN:n on vaikea kasvattaa osuuttaan Googlen vahvan aseman vuoksi. Hän uskoo, että Yahoon ja MSN:n täytyy markkinaosuuttaan kasvattaakseen tehdä parempia uudistuksia ja hakutoimintoja kuin Googlen sekä tarjota kuluttajille muitakin houkuttimia.

Pienemmän osuuden omaaville hakupalveluille on Lanzin mukaan mahdollisuuksia erityisaloilla, kuten terveydenhuollossa ja kiinteistöalalla.

Nielsen/NetRatings laski Googlelle huomattavasti suuremman osuuden kuin ComScore Networks, jonka laskuissa Googlen osuus oli 43 prosenttia. Yahoo sai 28 ja MSN 13 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    10. 10

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. Näytä lisää