Digitoday

Valikko

Tietojenkäsittelytieteen palkinnot lähtivät Helsinkiin

Tietotekniikan tutkimussäätiön vuosittain myöntämän väitöskirjapalkinnon sai FT Taneli Mielikäinen Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta tiedon louhintaa käsittelevästä työstään.

Tietojenkäsittelytieteen seura taas palkitsi parhaasta pro gradusta samalta laitokselta valmistuneen FM Gian Donato Colussin, jonka tutkielma käsitteli ruuhkanhallintaa internetissä.

Palkinnot luovutettiin Tietojenkäsittelytieteen päivillä, jotka päättyivät eilen Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella.

Tiedon louhinnalle tarvetta

Mielikäisen väitöskirjassa käsitellylle tiedon louhinnalle on syntynyt tarvetta, kun jäsentymättömän tiedon määrä on lisääntynyt. Tiedonkeruumenetelmät niin lääketieteen, vähittäiskaupan kuin teletunnistetietojenkin kohdalla kehittyvät. Myös internet on valtava tietomassa. Tiedon louhinta tutkii tällaisten suurten aineistojen analysointia.

Mielikäinen tutkii suurista aineistoista pelkistettyjen hahmojen kokoelmien yksinkertaistamista ja yhteenvetoa. Lisäksi työssä syvennytään käänteiseen hahmojen etsintään eli voidaanko hahmoista päätellä mahdollinen alkuperäinen aineisto, Helsingin yliopisto purkaa.

Colussi kyseenalaistaa ruuhkanhallinnan menetelmiä

Gian Donato Colussi esittelee työssään tämän hetken menetelmiä internetin ruuhkanhallintaan monilähetysten yhteydessä. Monilähetysten mahdollisia sovelluskohteita ovat muun muassa internet-radiot.

Työssä tehdyt mittaukset ja simuloinnit kyseenalaistavat osin internetin ruuhkanhallinnan nykyisiä menetelmiä. Työssä on lisäksi analysoitu uusia menetelmiä ruuhkanhallinnan ongelmien ratkaisemiseksi. Esitettyjä menetelmiä voidaan soveltaa paitsi monilähetyksiin myös kaikkeen tiedonsiirtoon internetissä.

Aikaisemmin vastaava palkinto on myönnetty muun muassa Tatu Ylöselle ja Linus Torvaldsille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Tässä ovat Oscar-ehdokkaat 2017 – La La Landille huimat 14 ehdokkuutta

    6. 6

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Tässä ovat Oscar-ehdokkaat 2017 – La La Landille huimat 14 ehdokkuutta

    6. Näytä lisää