Digitoday

Valikko

Enfo palvelee Savon Voimaa etämittauskokonaisuudella

Savon Voime ja Enfo kertovat allekirjoittaneensa eilen mittauspalvelusopimuksen. Enfo toimittaa sähköyhtiölle sähkö- ja kaukolämpömittareiden mittauksiin liittyvän palvelukokonaisuuden.
Palvelukokonaisuudessa on kyse yritysten yhdessä kehittämästä palvelumallissa, johon on kerätty kaikki mittaustiedon hallinnassa tarvittavat asiat yhdeksi kokonaisuudeksi. Palvelumallilla energiayhtiö pystyy kehittämään mittaustoimintaansa kustannustehokkaasti ja palvelemaan asiakkaidensa ja alan kasvaneita tarpeita.

Sähkö käytönmukaiseen laskutukseen

Savoin Voima on jo päättänyt siirtyä vaiheittain asiakkaidensa sähkömittarien etäluentaan. Tämän vuoden alusta lähtien kaikkiin uusiin sähköliittymiin on asennettu etäluettavat mittauslaitteet.

Enfo puolestaan integroi ja tuottaa yhdessä kumppaniensa kanssa sähköyhtiölle mittaustiedon logistiikkapalvelut. Uudella palvelulla voidaan hoitaa muun muassa mittareiden automaattinen kaukoluenta, sähköntoimituksen luettavuuden ja laadun jatkuva seuranta, siirtyminen jatkuvaan käytönmukaiseen laskutukseen sekä ohjaus- ja valvontatoimenopiteiden tekoon tietoverkon kautta.

Lisäksi palvelu mahdollistaa mittalaitetoimittajien selkeän kilpailuttamisen, sillä palvelua ei ole sidottu minkään tietyn mittalaitevalmistajan laitteistoihin.

Enfon mittaustiedon logistiikkapalvelut sisältävät yhtenäisen ketjun kentällä tehtävästä työstä varmistettuun ja yhtenäiseen mittaustiedon välittämiseen sitä tarvitseville tahoille. Tähän ketjuun liittyy useita silmukoita, jotka yhtiö kokoaa toimivaksi kokonaisuudeksi tällä palvelukonseptilla. Savon Voiman ketjun osasia ovat esimerkiksi tiedonsiirto ja mittaustiedon hallintaan käytettävät tietojärjestelmät sekä sen tytäryhtiö Voimatelin vastuulla olevat kenttälaitteiden asennukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    10. 10

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    3. 3

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    4. 4

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. Näytä lisää