Digitoday

Valikko

Ruotsin Ericsson ehdottaa yli 35-vuotiaille työpaikan vaihtoa

Jopa puolentoista vuoden palkka ja tukea uuden uran alkuun. Näin kuuluu ruotsalaisen Ericssonin ehdotus yli 35-vuotiaille työntekijöille, jotka vähintään kuusi vuotta kestäneen työsuhteen jälkeen vapaaehtoisesti jättävät vakipaikkansa ja lähtevät etsimään työtä toisaalta. Tavoitteeksi on asetettu noin tuhannen työntekijän vapaaehtoinen lähtö uudelle uralle.

Ericssonin huhtikuussa julkistama tarjous on avoinna kaikkiaan noin 17 000 ruotsalaistyöntekijälle vielä elokuun puoliväliin saakka. Lähtijöiden joukko on kuitenkin lehtitietojen mukaan jäänyt verraten vähäiseksi, noin kahteensataan. Huomattavasti suuremmalta vaikuttaakin uranvaihtotarjouksen saama mediahuomio.

Parasta ennen

Keskustelua on julkisuudessa käyty muun muassa työntekijöiden "parasta ennen"

- Emme ole sanoneet, että joku olisi liian vanha. Emme myöskään ole sitä mieltä, puolustautuu henkilöstöjohtaja Marita Hellberg Näringslivet24-verkkolehden maanantaina julkaisemassa haastattelussa.

- Jos olisimme sanoneet, että tarjous koskee kaikkia yli 50-vuotiaita, silloin se ehkä olisi voitu käsittää ikään liittyväksi.

Tavoitteena vapauttaa paikkoja nuorille

Ericsson on perustellut uranvaihtotarjoustaan tarpeella oikaista henkilöstön ikäjakaumaa kilpailullisista syistä. Alle 30-vuotiaiden osuus yltää yhtiön Ruotsin organisaatiossa nykyään vain kuuteen prosenttiin. Suunnitelmissa on noin 300 vastavalmistuneen palkkaaminen seuraavan kolmen vuoden aikana.

- Kaikki yritykset tarvitsevat koko ajan uutta verta, joka kyseenalaistaa sen, mitä aiemmin on tehty - ihmisiä, joiden uusi osaaminen kohtaa olemassa olevan kokemuksen. Sellainen yhdistelmä on luovin, Hellberg kommentoi maanantaisessa haastattelussa.

Luovuuden tavoittelun ohella Ericssonin uranvaihtotarjousta selittävät myös yhtiön taannoiset henkilöstövähennykset. Koska mittavien supistusten myötä Ruotsin organisaatiosta poistui runsaasti vanhempia työntekijöitä, henkilöstön vaihtuvuus eläkkeelle jäämisten vuoksi on ollut viime aikoina verraten vähäistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    7. 7

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    8. 8

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    9. 9

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää