Digitoday

Valikko

Sadan dollarin kannettava ristittiin 2B1:ksi

Kehitysmaihin tarkoitettu ns. sadan dollarin kannettava on saanut nimekseen 2B1: The Children's Machine.

Hyväntekeväisyysjärjestö One Laptop Per Child, OPLC, ilmoitti laitteen nimestä sunnuntaina. 2B1 tulee ääntää "To Be One".

- Nimi viittaa järjestömme tavoitteeseen liittää maailman lapset yhteen teknologian avulla, OLPC:n Walter Bender totesi vnunetille.

Laitteen sisäisenä työnimenä oli CM1, Children's Machine 1. CM1-nimeä alkoi kuitenkin esiintyä myös julkisuudessa, joten OLPC päätti ristiä laitteen nopeasti.

2B1:n valmistus alkanee Quantan tehtaalla ensi vuonna, mikäli kehitysmaat tekevät tilauksensa nopeasti.

2B1:n teknologiasta on tihkunut aikaisempaa yksityiskohtaisempia tietoja. Laite ei ole ainoastaan voimakkaasti riisuttu malli nykyajan kannettavista, vaan siinä on myös innovaatioita. Lcd-näyttö on korkearesoluutioinen, kuvia voidaan toistaa 200 dpi:n tarkkuudella.

Kaksi tapaa säästää virtaa

Lcd-panelissa on kaksi erilaista virransäästötoimintoa, full color-toiminto ja korkearesoluutioinen toiminto. Näytön virrankulutus on OPLC:n mukaan korkearesoluutio-toiminnolla vain 0,2 wattia.

Koko laite käyttää virtaa toimiessaan alle kaksi wattia, jonka saa aikaan ihmisvoimalla. Aikaisemmissa malleissa ollut käsikampi ei tosin esiinny uusimmissa kuvissa. Onkin mahdollista, että laitteeseen tulee jonkinlainen poljinjärjestelmä.

Laitteen audio-ominaisuuksia on myös kehitetty. Siinä on voip-toiminta, jonka avulla käyttäjät voivat olla yhteydessä toisiinsa sekä Csound-ohjelma musiikkia varten. Stereokaiuttimet on rakennettu laitteen sisään, samoin kuin mikrofoni.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    6. 6

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    7. 7

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    8. 8

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    9. 9

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    10. 10

      Gambiaan julistettiin poikkeustila – 300 suomalaisturistia maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    6. Näytä lisää