Digitoday

Valikko

Intel karsii 10 500 työpaikkaa

Prosessorivalmistaja Intel vähentää 10 500 työpaikkaa. Leikkauksilla yhtiö säästää miljardeja dollareita.

<>Työpaikkojen vähentämisellä sekä muilla keinoilla yhtiö aikoo säästää tänä vuonna miljardi dollaria, ensi vuonna kaksi miljardia ja vuonna 2008 kolme miljardia.

<>Työvoiman vähennys maksaa Intelille parisataa miljoonaa dollaria.

Vähennettävien määrään sisältyy tuhat kesäkuussa ilmoitettua johtajavähennystä, kaksi tuhatta työntekijää siirtyy yrityskauppojen mukana ja kaksi tuhatta luonnollisen poistuman kautta.

Tänä vuonna poistuu palkkalistoilta vielä 2500 työntekijää ja loput ensi vuonna, Intel ilmoitti. Vähennysten jälkeen Intelille jää noin 92 000 työntekijää. Pääosa vähennyksistä kohdistuu johtoon, markkinointiin ja it-asiantuntijoihin.

Analyytikot odottivat suurempia leikkauksia ja tarkempaa strategiaa tappiollisten yksikköjen karsimiseksi. - Intel ei karsi suuria yksikköjä, vaan aikoo tehdä saman kuin aikaisemmin, vain vähemmällä väellä. En oikein usko siihen, Insight 64 -yhtiön analyytikko Nathan Brookwood totesi AP:lle.

Intelillä on viime aikoina ollut paineita karsia kulujaan, sillä markkinaosuus ja voitot ovat laskeneet. Analyytikkojen mukaan AMD:n Opteron- ja Athlon 64-prosessorit ovat vieneet yhtiöltä markkinoita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    2. 2

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    8. 8

      Donald Trump jätti jo tavaramerkkihakemuksen vuoden 2020 kampanjasloganista

    9. 9

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    10. 10

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    2. 2

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää