Digitoday

Valikko

Suuret verkkomediat omistavat yleisönsä

Oops! Vanhaa tietoa! Päivitetty 21.9 klo 12:45. Allaoleva uutinen perustuu vanhaan, tammikuussa 2006 päivättyyn tiedotteeseen eivätkä siinä mainitut kävijäluvut suinkaan ole viime viikon lukuja. Tilannen on hieman muuttunut.

TNS Gallup Oy:n yksikön johtajan Ismo Tenkasen mukaan elokuussa muuttuneen kävijälaskennan seurauksena päällekkäisyysprosentit ovat kasvaneet jonkin verran. Esimerkkinä Tenkanen mainitsee, että Taloussanomien ja Kauppalehden palveluissa päällekkäisiä kävijöitä on nyt noin 10 prosenttia enenemän kuin vuoden alussa.

Uudessa kävijälaskennassa otetaan huomioon vain sellaiset laskentacookiet, jotka ovat vähintään viikon vanhoja.

Jutussa mainittu WebTrack-jälkikäsittelyohjelma on otettu käyttöön 12 mediatalossa. TP

Internetin käyttäjät ovat valinneet omat suosikkisivustonsa ja pysyvät niille uskollisina. Tuoreen selvityksen mukaan suurimpien suomalaisten verkkomedioiden yleisöt eivät yksittäisillä viikoilla juurikaan ole päällekkäisiä.

Suomen kaksi suurinta sivustoa, Msn.fi ja Mtv3.fi tavoittivat etusivuillaan viime viikolla 793 000 ja 745 000 eri käyttäjää, joista vain 128 000 oli vieraillut molemmissa. Siten pelkästään näiden kahden suurimman portaalin etusivuilla tavoitettiin yhteensä yli 1,4 miljoonaa nettokontaktia ja päällekkäisyyttä oli alle 10 prosenttia.

Vastaavasti myös suurimpien b-to-b-verkkomedioiden yleisöt ovat yksittäisillä viikoilla vain lievästi päällekkäisiä. Esimerkiksi Kauppalehti Online tavoitti viime viikolla noin 120 000 käyttäjää, Inoa.fi 91 000 ja Yritystele 86 000, mutta ainoastaan 1235 käyttäjää oli käynyt kaikissa näissä kolmessa, ja runsaat 26 000 käyttäjää vähintään kahdessa näistä. Nämä kolme palvelua tavoittivat viikossa yli 270 000 nettokontaktia.

Kauppalehden yleisö menee eniten päällekkäin Arvopaperin kanssa, jonka viime viikon käyttäjistä 37 prosenttia oli vieraillut myös Kauppalehti Onlinessa. Seuraavina päällekkäisen yleisön osuuksissa olivat Talous-Sanomien ja Talouselämän verkkopalvelut - edellisen käyttäjistä 32 prosenttia ja jälkimmäisen 29 prosenttia oli käynyt saman viikon aikana myös Kauppalehti Onlinessa.

Autot ja asunnot katsastetaan monelta saitilta

Autoja, asuntoja ja työpaikkoja etsitään useasta eri verkkopalvelusta viikon aikana

Nettiauton verkkosivuilla vieraili viime viikolla noin 260 000 käyttäjää, joista määrällisesti eniten yhteisiä käyttäjiä oli suurimmilla sivustoilla MTV3.fi, Suomi24.fi ja Msn.fi, mutta prosentuaalisesti eniten päällekkäisyleisöä Nettiauton kanssa oli autosivustoilla Bongaa.com, Overdrive.fi, Autotalli.com, GTI Magazine ja Tuulilasi.

Pienempien sivustojen käyttäjistä jopa yli puolet oli samoja, jotka vierailivat samalla viikolla myös Nettiautossa.

Samalla tavoin työpaikka- tai asuntoilmoituksia verkosta etsivät vierailevat yhden viikon aikana tyypillisesti useammassa saman toimialan verkkopalvelussa, jolloin esimerkiksi Etuovi.comin viime viikon kävijöistä 32 prosenttia oli vieraillut myös Oikotie.fi:ssä.

TNS Gallup analysoi verkkomedioiden päällekkäisyleisöjä uuden WebTrack-jälkikäsittelyohjelman avulla. Sen tiedot on kerätty TNS Metrix -mittausjärjestelmällä eri verkkopalvelujen käyttäjistä.

Päällekkäisyleisöjen laskenta perustuu mittausjärjestelmän cookie-tiedostoon, jonka hylkää eri keskimäärin 3 prosenttia Suomen internet-käyttäjistä. Cookien hylänneiden käyttäjien osuus kuitenkin lisätään käyttäjätilastoihin estimoimalla heidän määränsä sivulatausten perusteella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. 6

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    7. 7

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    8. 8

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    9. 9

      Tässä ovat kevään ihanimmat kengät – tekevät tavallisesta farkkutyylistä heti supermuodikkaan

    10. 10

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. Näytä lisää