Digitoday

Valikko

Etsivä löytää vaikka Jumalan sähköpostiosoitteen

Kirkon yhteystietosivuilta puuttuu kaikkien ylimmän johtajan meiliosoite, mutta etsivä löytää senkin löytää - googlaamalla, kuinkas muuten! Naapurikirkon kotisivulla pohditaan puolestaan, onko tietokonepelien kopiointi syntiä. Milloinkahan Suomen kirkko avaa portaalissaan edes keskustelufoorumin?
Selailin työasioissa Suomen evankelisluterilaisen kirkkoportaalin yhteystietosivuja. Asian luonne ei ollut onneksi sellainen, että olisin kaivannut ylimmän käskynhaltijan yhteystietoja, sillä niitä kyseinen sivu ei tarjonnut.

Sielunvakuutusyhtiön hallintoelimet ovat kirkon yhteystietosivuilla hyvin esillä aina arkkipiispaan asti. Kristillisiä yhdistyksiä ja kustannustoiminnan harjoittajiakin on tarjolla. Vaan jospa asiakas haluaisi asioida itsensä Jumalan kanssa?

Siitä ei toki ole kysymys, että kirkko yleisesti ottaen olisi unohtanut mainita nimeltä työnantajansa. Jumalaa portaalin hakutoiminnolla etsivä saa yli 1500 vastausta. Sähköiseen sielunhoitoon on niin ikään tarjolla oikopolku, kuten myös henkistä ja hengellistä ensiapua tarjoaville sivuille. Hyvä niin!
Vaan pitäisiköhän Isä meidän aivan liian mainosmaisena ajatusta, että juuri kirkon yhteystietosivulla mainittaisiin jonkun olevan aina, kaikkialla ja kaikkien tavoitettavissa – ja tietenkin langattomasti, kuten ajan henkeen kuuluu?

Google löytää Jumalan sähköpostiosoitteen

Kysymyksellä on puolivallaton luonteensa, mutta yhtä hyvin sitä voi lähestyä kilpailuteknisestä näkökulmasta. Joka tahtoo löytää suoransanaisen maininnan Jumalan sähköposti- tai nettiosoitteesta, voi aina kääntyä Googlen puoleen. Ja etsivähän löytää, ainakin jos etsii englanniksi!

Jo yksinkertainen googlailu tyyliin ”email to God” nostaa esiin yhtä ja toista mielenkiintoista. Hengellisten tarpeiden tyydyttämiseen tarjotaan muun muassa nettilomaketta. Rukouksen kirjoitettuaan voi aamen-näppäintä painaen antaa viestinsä hävitä taivaan tuuliin. Toisaalla rukous taas päätyy kaikkien luettavaksi, kunhan moderaattori on todennut sen luonteeltaan soveliaaksi. Tarjolla on myös web-välitteisiä yhteyksiä esirukoilijoihin ties missä maailman kolkassa. Nykyaikaista, vai mitä?

Onko pelin kopiointi syntiä?

Pitipä taivasyhteyksien nettimarkkinointia erinomaisena esimerkkinä ekumeniasta tai huvittavana hömppänä, uskontojen harjoittamisella on nykymaailmassa kiistämättömän kiinteä verkkoyhteys. Sen tietää jo lapsikin, osoitti alkuviikosta muuan lukijakysymys Ruotsin kirkon portaalin etusivulla. Aihe oli polttavan ajankohtainen: ”Onko tietokonepelien kopioiminen syntiä?”

- Olen poika nimeltä Georg, uskon Jumalaan ja minulla on kysymys, alkoi kirje. Kirjoittaja kertoi kopioineensa kavereilta pelejä, kunnes isä tästä kuultuaan sanoi, että se on laitonta ja ilmoitti, ettei kunniallisessa perheessä moista harrasteta. Poikaa oli alkanut pelottaa, että hän ajattelemattomuuttaan olisi tehnyt syntiä, joka kenties pitäisi jotenkin hyvittää.

Vastaaja kertoi pohtineensa asiaa pitkään ja tulleensa siihen tulokseen, että kopiointia tuskin luetaan kenenkään synneistä suurimmaksi, joskin toisaalta lakeja olisi hyvä noudattaa, uskoipa Jumalaan tai ei. Oman näkemyksensä voivat samalla palstalla esittää myös lukijat.

Keskustelu on vieras sana

Moista verkkokeskustelun mahdollisuutta ja aihetta voisi sanoa ajankohtaiseksi ja osoitukseksi aidosta asiakaslähtöisyydestä! Ehkä kansa, joka webissä vaeltaa, alkaisi käydä kirkon verkkosivuilla ainakin vähän ahkerammin kuin kirkossa, jos tarjolla olisi enemmän ajan hengessä elävää yhteisöllisyyttä, eikä sana ajankohtaista tarkoittaisi ensisijaisesti kirkon virallisia tiedotteita?

Keskustelu-sanaa ei ainakaan Suomen kirkon iso Evl.fi-portaali tuntenut, kun sivuhakemistossa pyysi palvelinta listaamaan sisältönsä sivutyypin tai asiasanojen mukaan. Ehkä senkin aika vielä joskus tulee? Odotellessa voivat toki halukkaat sielut lukea vaikka esille tuodut kaikkien mahdollisten kirkollisten elimien kannanotot, mietinnöt, puheet ja pöytäkirjat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    7. 7

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    8. 8

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    9. 9

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    10. 10

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää