Digitoday

Valikko

Jimi Tenor demoaa suomalaismusiikkia Kiinassa

Sounds like Suomi -kiertue tekee suomalaista klubimusiikkia tunnetuksi Kiinassa. Keulakuvana on kiinalaisten pyynnöstä Jimi Tenor.
Suomalaista klubimusiikkia Kiinassa tunnetuksi tekevä Sounds like Suomi -kiertue on päässyt hyvää vauhtiin Kiinassa. Artistit aloittivat kolme viikkoa kestävän kiertueen viime viikon puolivälissä.

Kolmen viikon keikkailun aikana suomalaismusiikkia kuullaan livenä Pekingissä, Shanghaissa, Chengdussa, Kunmingissa ja Shenzhenissä. Kaupunkien yhteenlaskettu väkiluku on 57 miljoonaa.
– Tarkoitus on tietysti lisätä tietoisuutta suomalaisesta underground-musiikista. Täällä ei käy kovin paljon suomalaisartisteja, sanoo kiertueen tuottaja Jani Joenniemi.

Kiertuetta tukee muun muassa Nokia. Yhtyeiden jäsenillä on käytössään Nokian N93-laitteet, joilla he kuvaavat kiertuetta. Tapahtuman kotisivuilta – www.soundslikesuomi.com – näkee, missä päin kiertuekaupunkia kuvaus on tehty. Sivulla voi myös kommentoida sinne päivittyvää materiaalia ja käydä keskustelua aiheista, myös kiinaksi.
– Nokia on blogimme pääsponsori, sillä Kiina on heille merkittävä markkina-alue, sanoo Joenniemi.

Muita tukijoita ovat muun muassa Air China, Suomen Kiinan suurlähetystö ja ulkoministeriö.
Mukana kiertueella ovat Jimi Tenor, Them Shepherds, Bangkok Impact, Helsinki Ghetto Bass Patrol ja Bommitommi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    3. 3

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    4. 4

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    5. 5

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    6. 6

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – poliisi käyttänyt kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    10. 10

      Patrik Laine ei muista mitään aivotärähdyksen aiheuttaneesta taklauksesta – kärsi raskaista oireista lähes kaksi viikkoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    3. 3

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    4. 4

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    5. 5

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    6. Näytä lisää