Digitoday

Valikko

Rfid-tunniste tukkiin

Uuden teknologian ansiosta puu voi kantaa mukanaan tarvittavat tiedot vaiheistaan matkalla metsästä sahan kautta aina lopputuotteeksi asti.

VTT kehittää EU-hankkeessa uudenlaista, metsään soveltuvaa pitkän kantaman rfid-teknologiaa yhdessä suomalaisten yritysten kanssa. Tukkeihin ja niistä sahattaviin lautoihin voidaan liittää erilaista anturitietoa, jota hyödyntämällä metsäteollisuuden tuottavuutta voidaan parantaa yhä pienemmällä ympäristökuormituksella.

Radiotaajuuteen perustuvan etätunnistusteknologian avulla esimerkiksi sahattavien tukkien ominaisuudet hyödynnetään entistä paremmin ja sahattavaksi soveltumattomia tukkeja ei viedä sahalle lainkaan, VTT hahmottaa.

Tarkkuutta tukkien luokitukseen

VTT johtaa EU-hankkeessa Suomessa tehtävää tutkimus- ja kehitystyötä, jossa rfid-teknologian avulla tukkeihin ja niistä sahattaviin lautoihin voidaan kumulatiivisesti liittää erilaista anturitietoa.

Kaadetusta puusta sahattaviin tukkeihin kiinnitetään yksilöllinen tunniste, esimerkiksi mikrosirun sisältävä etäluettava rfid-tunniste, jonka avulla tukkiin yhdistetään tietokantaan kerättävää tietoa, kuten tukin tyyppi, mitat, kasvupaikka ja kaatoajankohta. Tietoa hyödynnetään tuotantoketjun myöhemmissä vaiheissa.

Kerätty tieto ja kehitettävät uudet toimintamallit mahdollistavat puuraaka-aineen paremman hyödyntämisen korkealaatuisten tuotteiden valmistamiseksi nykyistä pienemmällä ympäristökuormituksella.

Tietoa puun laadullisista ominaisuuksista voidaan hyödyntää päätöksenteossa jo metsässä. Metsäkoneisiin ja kuljetusvälineisiin liitettävät lukijalaitteet mahdollistavat tukkien tarkan ohjauksen tuotantoketjussa ja parantavat siten logistiikkaa ja puutoimitusten tarkkuutta.

Nykyisin tukit luokitellaan sahalla koon mukaan, ja usein ominaisuuksiltaan erilaiset tukit päätyvät samaan sahausluokkaan, mikä vähentää saavutettavia hyötyjä kaikissa tuotantoketjun vaiheissa, VTT katsoo. Uuden merkintäteknologian avulla yksittäisiä tukkeja voidaan ohjata tarkasti tunnisteiden sisältämän tiedon perusteella.

Laittomat hakkuut aisoihin

Järjestelmän avulla tuotantoketjua voidaan hallita tarkemmin ja samalla tehostaa kaikkien toimijoiden logistiikkaa. Järjestelmää voidaan hyödyntää myös laittomien hakkuiden, puuvarkauksien ja varastointiaikojen kontrolloimiseen ja ympäristösertifikaattien vaatimaan puun alkuperän todentamiseen.

Hankkeen ruotsalainen koordinaattori SP Trätekistä toteaa, että nykyisellään jopa viidennes hakattavasta puusta menee hukkaan, mikä vastaa Euroopan mittakaavassa useita miljardeja euroja vuodessa.

Juuri alkaneeseen kolmivuotiseen hankkeeseen osallistuu 28 partneria viidestä Euroopan maasta. Kokonaisbudjetti on noin kolmetoista miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    10. 10

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. Näytä lisää