Digitoday

Valikko

Sähköinen resepti tuottamassa jättikilpailutuksia

Sähköisen lääkemääräyksen toteutuminen on tuomassa ensi vuoden alkupuolella jättikilpailutuksia tietotekniikkayrityksille.
Kansaneläkelaitoksen vastuulla olevan reseptikeskuksen ja samaan aikaan toteutettavien sosiaali- ja terveydenhuollon sähköistä käsittelyä koskevien keskitettyjen tietojärjestelmäpalvelujen valtiolle aiheuttamat kustannukset vuosina 2007-2010 ovat arviolta yhteensä kymmenen miljoonaa euroa.

Hanke tarvitsee tuekseen lain, jonka valtioneuvosto heitti eduskunnalle viime viikolla.

Vielä ei ole voitu puhuta kilpailutuksesta. Odotamme ensin lain etenemistä eduskunnassa,. kertoo hallitussihteeri Päivi Salo sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Kokonaiskustannukset ovat isot Ehdotetulla lainsäädännöllä määriteltäisiin ne vaatimukset, joita olisi noudatettava, kun sähköinen lääkemääräys otetaan käyttöön.

Vuosien 2006-2015 aikana sähköisten reseptien toteuttamisesta aiheutuvat kokonaiskustannukset olisivat lähes 59 miljoonaa euroa: apteekkien kustannukset lähes 30 miljoonaa euroa ja terveydenhuollon toimintayksiköiden kustannukset yli 18 miljoonaa euroa.

Uudessa järjestelmässä lääkemääräys laadittaisiin sähköisesti ja siirrettäisiin tietoverkkoja pitkin valtakunnalliseen reseptikeskukseen, jossa olevien tietojen perusteella apteekki voisi toimittaa potilaalle määrätyn lääkkeen.

Erona paperille laadittuun reseptiin olisi se, että lääkäri tai hammaslääkäri tallettaisi lääkemääräyksen suoraan reseptikeskukseen eikä antaisi sitä potilaalle.

Lääkärin olisi informoitava potilasta sähköisestä reseptistä sekä annettava hänelle potilasohje. Kaikkien terveydenhuollon toimintayksiköiden sekä apteekkien olisi otettava sähköinen lääkemääräys käyttöön.

Itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivia lääkäreitä ja hammaslääkäreitä määräys ei koskisi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      IS seuraa: Poliisin tiedotustilaisuus Imatran kolmoismurhasta – seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 14.00

    5. 5

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Hurja nousu – Matti Heikkinen taisteli palkintopallille!

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      IS seuraa: Poliisin tiedotustilaisuus Imatran kolmoismurhasta – seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 14.00

    5. 5

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    6. Näytä lisää