Digitoday

Valikko

Vapaa-ajattelijat kiskovat VRK:n oikeuteen

Tampereen vapaa-ajattelijat ry. valittaa väestörekisterinkeskuksen toiminnasta hallinto-oikeuteen. Väestörekisterikeskus on päättänyt olla myymättä osoitetietoja eroakirkosta.fi -sivuston mainontaan.

VRK perusteli päätöstään mm. siten, että tietojen luovutus vaarantaisi sen kuvaa puolueettomana valtion viranomaisena.

Vapaa-ajattelijat halusi ostaa suoramainontaa varten kussakin kuussa 18-vuotta täyttävien nuorten tiedot. VRK teki kielteisen päätöksen sillä perusteella, ettei uskontotiedon luovuttamine muille kuin saajan omalle uskontokunnalle ole sallittua ja toisaalta jos suoramarkkinointia lähetetään muille kuin evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomille, viesti ei kohdistu oikein, toisin sanoen se ei täytä väestötietolain tarpeellisuusvaatimusta.

Vapaa-ajattelijoiden hallinto-oikeusvalitus nojaa lähtökohtaan, että valtion virkamiehen pitää olla yhdenvertainen kaikkia toimijoita kohtaan, eivätkä virkamiesten henkilökohtaiset mieltymykset saa vaikuttaa päätöksiin.

- Lisäksi VRK teki virheellisiä olettamuksia koskien hakemustamme. Hakemuksen tarkoitus on saada apuväline kirkostaeroamiskampanjan tueksi. Kysymyksessä ei ole kirkon jäsenille osoitettu kampanja, vaan kaikille tarkoitettu eräänlainen tietoisku. Kehottaminen eroamaan kirkosta on perustuslain mukainen oikeutemme. Meillä on oikeus osoittaa sanomamme kaikille maassa asuville siitä riippumatta, ovatko jäseninä seurakunnassa vai eivät, vapaa-ajattelijat sanovat tiedotteessaan.

Tampereen bussikiista korkeimmassa oikeudessa

Eroakirkosta.fi -sivuston ylläpitäjät ovat nyt jo toistamiseen kohdanneet vastustusta virkamiesten taholta sivustoa kehittäessään ja markkinoidessaan. Ensimmäisen kerran kohtasimme vastustusta, kun Tampereen kaupungin liikennelaitos kielsi mainokset busseissaan. Asia on tällä hetkellä Korkeimman hallinto-oikeiden käsittelyssä.

70 prosenttia eroaa Eroakirkosta.fi:n kautta

Yhdistyksen mukaan tänä vuonna 20 000 eronneen raja rikottiin 16. marraskuuta. Vuonna 2005 vastaava tapahtui vasta 18.joulukuuta.

Sivuston osuus kaikista kirkosta eronneista oli viime vuonna 70 prosenttia . Eroakirkosta.fi -sivustolla uskotaan, että tänä vuonna ensimmäisen kerran evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaa yli 40 000 ihmistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    5. 5

      Suora lähetys: Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

    6. 6

      Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Äkillinen linjanmuutos hämmensi – nyt jyrähtää Mäkäräisen pomo: ”Säännöt koskevat myös Kaisaa”

    9. 9

      Trumpin lapset saapuivat valaseremoniaan – tyttäret valkoisissa

    10. 10

      Kolmen ADHD-lapsen äiti Susanna, 40, avautuu – ”Meillä on ollut näkymätön ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    5. 5

      Suora lähetys: Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

    6. Näytä lisää