Digitoday

Valikko

Sirius tuo maksutelevision satelliitista autoon

Satelliittiradioistaan tunnettu Sirius Satellite Radio Inc. aikoo tarjota suoria tv-lähetyksiä autoihin vuoden 2007 loppuun mennessä. Kohderyhmänä ovat takapenkkiläiset kuten nuoriso ja lapset. Autoteollisuus ja analyytikot ovat odottavalla kannalla.
Siriuksen pääjohtaja Mel Karmazin sanoo, että yhtiö hieroo vielä sopimuksiaan televisioyhtiöiden ja muiden sisältötuottajien kanssa. Karmazinin mukaan Siriuksella on jo lähetyksiin tarvittava teknologia hallinnassaan, CNN kirjoittaa.

Torstaina Reutersin mediatapahtumassa New Yorkissa puhuneen Karmazinin mukaan Sirius tavoittelee mobiilivideon katsojiksi erityisesti nuorisoa ja lapsia, jotka istuvat henkilöautojen takapenkeillä.

- Neuvottelumme kolmen sisällöntuottajan kanssa ovat loppusuoralla. Sopimusten pitäisi valmistua tammikuun aikana. Tähtäämme siihen, että sopimukset on allekirjoitettu CES:n (Consumer Electronics Show) alkamiseen mennessä. Palapelin palaset alkavat olla jo kohdillaan, Karmazin sanoi.

Elektroniikan kuluttajamessut alkavat Las Vegasissa tammikuussa.

Yhdysvalloissa Siriuksen radiopalveluiden käyttäjät maksavat 13 dollarin kuukausimaksun. Karmazin myöntää, että tv-palveluiden käyttäjille tulee lisämaksu mutta ei vielä halua arvioida maksun suuruutta tai sitä, mihin automerkkeihin mobiilivideoita on suunniteltu.

Hänen mukaansa Siriuksen arpu (average revenue per user) on jo saanut vauhtia uusien tv-palveluiden julkistamisen odotuksissa.

Karmazinin puheiden jälkeen Siriuksen osakekurssi ponkaisi 2,6 prosenttia. Tästä huolimatta osakkeen hinta on tänä vuonna tippunut 36 prosenttia, koska sijoittajat ovat olleet huolestuneita tv-hankkeen kustannuksista sekä siitä, miten autoteollisuus suhtautuu tv-palveluiden tarjontaan.

Osakkeen luisu ei ole jäänyt huomaamatta Karmazinilta, sillä hän omistaa 11 miljoonaa Siriuksen osaketta.

- Jos olisin ihan tavallinen sijoittaja, olisin todella vihainen yrityksen johdolle siitä, ettei se ole toiminut tehokkaammin osakkeen hinnan nostamiseksi, Karmazin myönsi.

Monet analyytikot suhtautuivat Karmazinin lupauksiin varautuneina, sillä yhtiö on jo kauan lupaillut tv-lähetyksiä autoihin. Ensin mobiilivideon piti toteutua vuonna 2004, sitten vuoden 2005 keskivaiheilla ja lopulta tämän vuoden aikana, CNN muistuttaa.

Siriuksen mobiilivideon markkinoille tuloa ovat jarruttaneet monien autonvalmistajien huolenaiheet.

XM odottelee markkinoiden merkkejä

Yhtiön suurempi kilpailija XM Satellite Radio Holdings Inc. on niin ikään kehittämässä omaa mobiilivideotaan autoihin.

Päin vastoin kuin Sirius, XM kuitenkin sanoo odottelevansa ensimmäisiä merkkejä markkinoilta ennen omaa päätöksentekoaan.

Samassa Reutersin mediatapahtumassa hakukoneyhtiö Google ilmoitti tehneensä sopimuksia useiden mobiiliyhtiöiden kuten Verizonin ja AT&T:n kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    5. 5

      Irakin kopterit iskivät Isisin asemiin Länsi-Mosulissa – 93 kuollutta

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    5. 5

      Irakin kopterit iskivät Isisin asemiin Länsi-Mosulissa – 93 kuollutta

    6. Näytä lisää