Digitoday

Valikko

Culminatum laajensi tietopankkiaan terveydenhuoltoon

Uudenmaan kehitysyhtiö Culminatum on avannut Healthcarebusiness.fi-verkkopalvelun yhdistämään terveydenhuoltoalan toimijat Suomessa.
Kaikille avoin ja ilmainen palvelu tähtää koko alan johtavaksi kohtaamispaikaksi ja tietopankiksi. Healthcarebusiness.fi kokoaa yhteen tiedot alan yrityksistä, tapahtumista ja tutkimushankkeista sekä tuoreimmat uutiset.

Palvelulla on kaksi keskeistä tavoitetta, Culminatum kertoo. Pyrkimyksenä on auttaa yrityksiä verkottumaan keskenään ja siten luomaan edellytykset uuden liiketoiminnan syntymiselle. Lisäksi englanninkielinen verkkopalvelu tarjoaa ulkomaisille sidosryhmille kokonaiskuvan alan suomalaisesta osaamisesta.

- Palvelu vauhdittaa alan yritysten kansainvälistymistä. Sen avulla kansainväliset sidosryhmät löytävät ensimmäistä kertaa keskitetysti haluamansa tiedon suomalaisista alan toimijoista, sanoo Lääketieteen ja hyvinvoinnin teknologian osaamiskeskuksen projektipäällikkö Marianne Dannbom Culminatumista.

Palvelun kävijätavoitteeksi on asetettu 10 000 vierailua kuukaudessa. Syyskuussa palvelun toimiessa vielä pilottivaiheessa kävijöitä oli lähes 8000.

- Palvelu toimii markkinointikanavana terveydenhuoltoalan kaikille yrityksille koosta riippumatta. Healthcarebusiness.fi -palvelussa pienikin yritys voi nopeasti lisätä tunnettuuttaan aktiivisella uutisoinnilla, Dannbom kannustaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    2. 2

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Olympiamitalisti Tuuli Petäjä-Sirénillä riittää kiirettä – aloitti uudessa ammatissa

    8. 8

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    9. 9

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    10. 10

      Yhä useampi aikuinen muuttaa takaisin vanhempiensa luokse – ilmiön takana kaksi syytä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    2. 2

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    3. 3

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    6. Näytä lisää