Digitoday

Valikko

Pelaa, kunhan et pelehdi!

Kirkko ryhtyi nykyaikaiseksi ja alkoi tarjota vanhemmille "vertaistukea tietokonepelien arviointiin". Nuorille suunnattu seksivalistuskirja, jossa itsetyydytykseen ei suhtauduta "varovaisen torjuvasti", näyttää sen sijaan yhä aiheuttavan näppylöitä . Pitäisiköhän kirkon päivittää jotain muutakin kuin nettisivujaan?

Kirkosta eroaminen kasvoi viime vuonna aina kirkon näkyessä julkisuudessa, viesti Eroakirkosta.fi -sivusto vuoden alussa. Väite 40 000 eronneesta näytti Väestörekisterikeskuksen ennakkotietoihin nähden suuresti liioitellulta, eikä eroa markkinoiva sivusto tietenkään mainitse, että liittyjienkin määrä kasvoi vähän. Väite medianäkyvyyden merkityksestä on kuitenkin helppo uskoa todeksi.

Myönnettävä on, että median ääressä usko Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon on tälläkin viikolla joutunut koetukselle, eikä vähiten kirkon omien äännähdysten vuoksi.

Vähintään epäsuorasti varovaisen myönteinen?

Uutinen Kotimaa-lehden verkkosivuilla (18.1.) kertoi kirkkohallituksen "vetäytyneen seksikirjasta". Kyse ei suinkaan ole mistään pornoskandaalista vaan terveysvalistuksesta. Kohahduksen aiheuttanut kirja on suunnattu rippikoulujen isosille ja isoskoulutusten vetäjille.

Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama kirja puhunee asioista nimillä, jotka ovat tuttuja nuorten omasta arki- ja mediatodellisuudesta. Jo se voi ujostuttaa kirkkoa, mutta ongelmia on enemmänkin: kirjan kanta esimerkiksi itsetyydytykseen on "vähintään epäsuorasti" erilainen kuin kirkon "varovaisen torjuva", uutinen antaa ymmärtää.

Kirkon ajatuksissa seksi kuuluu vain avioliittoon ja avoliitossa eläminen on syntiä, uutisessa muistutetaan ja viitataan piispojen puheenvuoroon vuodelta 1984. Muistutuksesta voi vain kiittää, koska arkitodellisuudessa asia on päässyt unohtumaan ilmeisen monelta veronmaksajalta!

Kaikella on aikansa, kirkolla omansa

Omat kokemukset opiskelijaseurakunnasta viime vuosikymmenellä puhuvat sen puolesta, että kirkko osaa olla myös sympaattinen vanhus.

Kirkkovanhuksen kaappikello kenties raksuttaa mennyttää aikaa, mutta pullan- ja kahvintuoksuisella kirkolla on toisaalta aikaa kuunnella ja lohduttaa. Se on arvokasta ajan kiireisessä juoksussa. Huvittavaksi viestintä muuttuukin vasta, kun kirkko yrittää esiintyä nykyaikaisena ja notkeana siihen käytännössä kykenemättä.

Esimerkiksi tuoreen tiedotteensa (17.1.) mukaan kirkko näyttää vasta äskettäin aloitelleen kunnon keskustelua maaliskuussa 2002 voimaan astuneesta parisuhdelaista. Arkkipiispan mukaan viivyttelyyn ei ole aihetta, ja niinpä kirkko kertoo valmistelevansa jo syksyksi 2007 aineistoa, jonka pohjalta hiippakunnissa käytävistä keskusteluista "työryhmä toivoo saavansa tietoa vuoden 2008 keväällä". Sitten on tarkoitus taas työstää aineistoa, jota piispainkokous käsitellee vuonna 2009.

Tetris testiin jo tänä vuonna?

Vaikka keskustelun etenemisvauhti viittaa kirjekyyhkyjen käyttöön sisäisessä viestinnässä, ei tietotekninen kehitys sentään ole kirkolta jäänyt huomiotta. Osoittaakseen olevansa ajassa kiinni, kirkko tarjoaa nyt "vertaistukea vanhemmille tietokonepelien arviointiin".

Jännityksellä seuratkaamme, milloin kirkkohallituksen portaalissaan pyörittämä tietokonepelien arvostelusivusto Peliraati ehtii perehtyä esimerkiksi Tetrikseen, jonka originaaliversio ohjelmoitiin Wikipedian mukaan niinkin äskettäin kuin vuonna 1985 - siis samoihin aikoihin, kun piispat kirjoittivat kirjasensa seksistä!

Kannattaisikohan kirkon päivittää jotain muutakin kuin verkkosivujaan?

  • Mielipide

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    6. 6

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Puoli kiloa päivässä ei olekaan tarpeeksi: Nämä kasvikset torjuvat syöpää ja sydänsairauksia

    9. 9

      Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

    10. 10

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    9. 9

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    6. Näytä lisää