Digitoday

Valikko

Sisäministeriön hanke potki palveluja verkkoon

Sisäasiainhallinnon SM-on-line-hanke palkitsi tänään torstaina kolme parasta käytäntöä, joista saadut hyödyt ovat hallinnonalan verkkoasioinnin kehittymisen kannalta arviolta todella merkittävät.
Parhaana käytäntönä palkittiin Ulkomaalaisasioiden toimintakäsikirja ja Suomen kansalaiseksi -verkkopalvelu. Toiseksi sijoittui lääninhallitusten liikennelupaprosessien kehittäminen, ja kolmanneksi paras käytäntö oli sisäasiainministeriön pelastusosaston 112info -palvelu.

Perustelujen mukaan ulkomaalaisasioiden toimintakäsikirja Manun avulla on edistetty viranomaisten sisäisten prosessien yhdenmukaistamista sekä tiedonjakamista prosessien eri vaiheissa.

Samalla asiakaspinta on myös tullut huomioiduksi sähköisellä Suomen kansalaiseksi -asiointipalvelulla, joka on parantanut asiakkaan saamaa palvelua sekä samalla vähentänyt viranomaisilta turhaa käsittelytyötä.

Palvelu on perustelujen mukaan erinomainen esimerkki siitä, miten vaikeasti tulkittava lainteksti muunnetaan asiakkaille yksinkertaiseen vuorovaikutteiseen sähköisen palvelun muotoon.

Paljon tulossa

Sisäasiainministeriön hallinnonalalla on toiminut sähköisen asioinnin ja verkkopalveluiden kehittämisen vauhdittamiseksi SM-on-line-hanke. Hankkeen päätavoitteena oli verkkopalveluiden kehittäminen. Jokaisen sisäasiainhallinnon toimialan tuli tuottaa verkkoon 3-5 suurivolyymisintä verkkopalvelua vuodenvaihteeseen mennessä.

Tavoitteena jatkossa on, että kaikki suurivolyymiset palvelut ovat sähköisessä muodossa vuoden 2011 loppuun mennessä. Vuosina 2007-2009 sisäasiainhallinnossa sähköistetään muun muassa poliisin lupahallintoa ja kehitetään edelleen sähköistä rikosilmoitusta sekä luodaan maistraateille ja poliisille sähköinen ajanvaraus.

Lisäksi maahanmuutto-, turvapaikka- ja kansalaisuusprosessit sähköistetään, Rajavartiolaitoksen Rajavyöhykelupa tehdään verkkopalveluksi ja yhteispalvelun tehostamishankkeessa huomioidaan sähköiset palvelut.

Myös lääninhallitusten liikenne- ja alkoholilupahallinto sähköistetään, asiankäsittely- ja dokumentinhallinta uudistetaan, suunnitellaan ja toteutetaan VRK:n Gateway-hanke, väestötietojärjestelmän kyselypalvelu uudistetaan sekä hätäkeskustietojärjestelmä uudistetaan.

Hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut virkamiehen asiointikortin laaja käyttöönotto. Sisäministeriön mukaan asiointikorttiprojekti saavutti tavoitteensa. Ministeriössä jokaisella virkamiehellä ja ministeriön hallinnonalalla noin 98 prosentilla henkilökunnasta on käytössä asiointikortti.

Myös tietoturvallisuuteen liittyvää ohjeistusta ja koulutusta on lisätty ministeriössä ja sen hallinnonalalla. Tavoitteena on, että jokainen hallinnonalan virkamies osaa ja hallitsee osana arkipäivää tietoturvalliset työkäytänteet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    3. 3

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    8. 8

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    2. 2

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    3. 3

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    4. 4

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. Näytä lisää