Digitoday

Valikko

Teknisesti kaikki hyvin, vain käyttäjä unohtuu

Tekniikka itsessään ei enää ole kilpailutekijä, kun arki on kyllästetty erilaisilla teknisillä sovelluksilla. Mutta vasta kun edelläkävijät ovat kuluttaneet markkinat ja yritysten pitää pystyä edelleen kasvattamaan myyntiä, kilpailutekijäksi nousee tuotteen todellinen käytettävyys.
Tampereen teknillisen yliopiston Ihmiskeskeisen teknologian laitoksen psykologian professori Sari Kujalan mielestä bisnes ja käyttäjänäkökulma menevät välillä pahasti ristiin.

- Tuotetaan ensin vähän epämiellyttävää, puutteellista tekniikkaa sen takia, että seuraava versio ostettaisiin. Joskus on taloudellisesti hyödyllistä tehdä ensin puolisutta.

Käytettävyyden tutkimukseen ja käyttäjäkeskeiseen suunnitteluun keskittyneen Ideanin strategiapäällikkö Risto Lähdesmäki näkee, ettei suunnittelussa kyse ole koskaan siitä, ettei haluttaisi tehdä käytettäviä ja toimivia tuotteita. Liiketaloudellisessa ajattelussa on vain keskitytty tyydyttämään kuluttajan tarpeet. Markkinoille on aina palava kiire.

Touhotus käy kalliiksi Kun markkinoiden tarpeiden tyydyttämiseen yhdistyy insinöörien ajattelumaailma eli intohimoinen kiinnostus tekniikasta ja malttamattomuus päästä toteuttamaan uutta, rytäkässä unohtuu helposti tuotteen loppukäyttäjän tarpeet.

- Yrityksissäkään ei ole aina huomattu, miten tärkeää ensimmäinen vaihe on. Mitä pidemmälle suunnittelu etenee, sitä kalliimmaksi työ ja virheiden korjaaminen käyvät. Myös suunnitteluvaihtoehdot vähenevät tai korjaaminen on mahdotonta ja tuotteen suunnittelu pitää aloittaa alusta. Ja se vasta kalliiksi käy, Kujala sanoo.

Tämä on Ideanissakin nähty. Toimitusjohtaja Jan-Erik Nyrövaara ehdottaa suunnittelun lähtökohdaksi itse tuotetta ja sen käyttäjää pelkän markkinoinnillisen määrittelyn sijaan. Hinnan alentamisen sijaan kilpailullista etua antaa tuotteen ominaisuuksien mitoittaminen käyttäjän tarpeisiin.

- Kohderyhmien ja niiden tarpeiden selkeä tunnistaminen auttaa karsimaan epäoleellisen. Tuotekehitys nopeutuu, ja kuluttaja löytää näköisensä tuotteen paremmin, Nyrövaara sanoo.

Myös Kujala uskoo välittömän mielihyvän ja edelläkävijyyden tavoittelun väistyvän muiden arvojen, kuten ympäristöystävällisyyden, vaatimusten tieltä. Mutta vaikka yrityksen johdolla ja markkinointiosastolla asiakas olisikin vielä arvossaan, ajatus ei siirry suunnittelun toteuttavien joukkoon.

- Vain hyvin pieni osa tuotesuunnittelun projekteista on sellaisia, joissa suunnittelijat ovat jo työn alkuvaiheessa tekemisissä käyttäjän kanssa. Osassa suunnittelijat eivät ole koskaan nähneet asiakasta, ja he kuitenkin tekevät tuotteeseen liittyviä ratkaisuja, Kujala tietää.

Suunnittelu pysyy liian kaukana arjesta Käyttäjälähtöisessä suunnittelussa korostuu suunnittelijan ja loppukäyttäjän yhteys. Suunnittelijan olisi syytä mennä käyttäjän arkeen, jotta yksityiskohtaiset tarpeet paljastuvat. Kujalan mukaan tämäkään ei vielä riitä, sillä teknisesti suuntautuneilla ihmisillä ei välttämättä ole tarvittavan tiedonkeruun edellyttämiä taitoja.

- Eikä käyttäjällekään välttämättä tule mieleen kertoa asioita, jotka ovat hänelle itsestäänselvyyksiä. Siksi tämä on haastavaa, Kujala mainitsee.

Ideanissa on huomattu, että käytettävyystutkimuksella on ollut vaikea päästä kiinni pitkien tuotekehitysprojektien alkuvaiheeseen. Luottamus ja usko ideanilaisten tekemiseen on kasvanut pikkuhiljaa. Vähitellen alkaa näyttää jopa siltä, että suomalaisen teknologian seuraava aalto voisi olla ihmisen ja tekniikan suhteen ymmärtäminen.

Kujalan luettelemat suunnittelijoiden uskomukset käyttäjän sivuuttamiseksi kuulostavat bisnesmielessä kovin ylimielisiltä: Käyttäjät eivät tiedä, mitä haluavat. Käyttäjiä on liian monta ja he kaikki ovat erilaisia. Tuotteella ei ole käyttäjää ennen kuin se on markkinoilla ja nähdään, ketkä sitä ostavat.

- Käytettävyys on käyttökokemuksen yksi osatekijä. Massamarkkinoille pääsy edellyttää jo kuluttajan käyttäytymisen syvällistä ymmärtämistä, ei pelkästään loputtomien toiveiden kuuntelemista. On opittava puhumaan samaan kieltä siellä, missä tuote suunnitellaan ja siellä, missä sitä käytetään, Lähdesmäki sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    4. 4

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    5. 5

      Syyttäjät esittivät sarjahukuttajan vangitsemista heti oikeudenkäynnin jälkeen – vaatimus ei mennyt läpi

    6. 6

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    7. 7

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    8. 8

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    9. 9

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    10. 10

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    4. 4

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    5. 5

      Syyttäjät esittivät sarjahukuttajan vangitsemista heti oikeudenkäynnin jälkeen – vaatimus ei mennyt läpi

    6. Näytä lisää