Digitoday

Valikko

Astrosoft houkuttelee ulkoistamaan Venäjälle

Venäläiset ohjelmistomarkkinat houkuttavat monia suomalaisyrityksiä. Pietarin läheinen sijainti on monesti etu verrattuna Intiaan ulkoistamiseen.

Venäläiset ohjelmistotalot ovat valtaosin pieniä. Isoja satojen tai tuhansien työntekijöiden yrityksiä on vain muutama. Monet yritykset hakevat kansainvälisiä asiakkaita, jotka luovat nimeä ja luotettavuutta.

Venäläisen ohjelmistotalon Astrosoftin markkinointipäällikkö Ekaterina Ignatieva uskoo Venäjän ohjelmistomarkkinoiden alkavan kasvaa vauhdikkaammin.

Viime vuonna Venäjän koko it-markkinat laitteineen kaikkineen olivat Venäjän it-ministeriön arvion mukaan noin kymmenen miljardia dollaria. It-viennin, lähinnä ohjelmistoulkoistusten, arvo oli viime vuonna noin 1,8 miljardia dollaria.

Astrosoft työllistää noin 300 henkeä, joista vajaat 200 on ohjelmistoteknikoita. Pietarin pääkonttorin lisäksi yrityksellä on neljä kehittämiskeskusta eri puolilla Venäjää.

Astrosoft työskentelee muun muassa sulautettujen järjestelmien, liiketoiminta- ja kassapäätesovellusten sekä teollisuusautomaation parissa. Lisäksi yritys kehittää omia pääsynhallintajärjestelmiä sekä 1C-talousohjelmistoa Venäjän markkinoille.

Astrosoftilla uskotaan, että avoimuus lisää luottamusta. Ignatievan mukaan yrityksen kehitysprosessit ovat avoimia asiakkaille. Kun asiakkaat näkevät, miten asiat on järjestetty, luottamus paranee.

Kustannushyöty pienenee koko ajan Rahoitushallinnon ja likviditeetin hallinnan ohjelmia valmistava Opus Capita on tehnyt ohjelmistotuotannon alihankintaa Venäjältä vuodesta 2000 lähtien. Liikkeelle lähdettiin johtaja Kimmo Kouhin mukaan pienistä projekteista, jotka ovat vuosien varrella kasvaneet.

Projektien valvonta on tärkeätä. Parhaiten se toimii Kouhin kokemusten mukaan niin, että projektin henkilöiden työnjohto on Venäjältä ja kommunikointi tapahtuu projektipäällikön tai suunnittelijan kautta. Varsinaisilla tekijöillä englannin kielen taito ei välttämättä ole samaa luokkaa kuin päälliköillä.

Opus Capitalla on Suomessa viitisen alihankkijaa, mutta etenkin Venäjältä löytyy Kouhin mukaan nopeasti lisää joukkoa, kun sitä tarvitaan. Hän näkee kuitenkin, että vielä nyt merkittävän kokoinen kustannushyöty pienenee koko ajan.

Pieni yritys saa lisäresursseja Venäjältä Erityisesti asianajotoimistoille ohjelmistoja valmistava CSI Helsinki on ulkoistanut ohjelmistotuotantoa Venäjälle vuoden verran. Yksi syy on tuotekehitysjohtaja Seppo Kabongon mukaan se, että pienellä 17 hengen yrityksellä on ollut vaikeuksia löytää päteviä resursseja, kun suuret yritykset vievät parhaat päältä.

- Venäjällä meillä on ollut tiettyjen asiakasprojektien ohjelmointia, mutta myös muutaman tuotteen tuotekehitystä. Aloitimme selkeällä pienellä projektilla ja nyt meiltä on kymmenisen projektia käynyt Venäjän alihankkijan kautta, Kabongo sanoo.

Projektien etenemisestä keskustellaan Kabongon mukaan lähes päivittäin. Hänen mielestään työn laatu ei eroa siitä, mitä Suomessa saa. Ulkoistuksessa määrittelyn ja dokumentoinnin rooli nousee yhä tärkeämmäksi. Pitää osata vaatia ja olla yhdenmukainen laatukriteereissä, eikä niistä pidä tinkiä. Tulos on sen mukainen, mitä itse on vaatinut.

Myös Kabongo näkee, että hinta ei ole tärkeimpiä ulkoistuskriteereitä. Jos kaikki omat kustannukset muun muassa projektin johtamisessa otetaan huomioon, hintaero ei ole suuri. Tärkeämpää on, että joustavuus resurssien käytössä lisääntyy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. 6

      Raskas ajoneuvo törmäsi mieheen Merikarvialla – Poliisi pyytää havaintoja

    7. 7

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    9. 9

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. Näytä lisää