Digitoday

Valikko

LVM on tietoyhteiskunnan ykköspäättäjä

Liikenne- ja viestintäministeriö on selkeä ykkönen päivitetyssä Tietoyhteiskunnan päättäjäindeksissä. Seuraavat sijat kärkikymmenikössä ottavat Nordea, VTT, Tietoenator, Tieke, Elinkeinoelämän keskusliitto, Nokia, Teknillinen korkeakoulu, YLE ja Microsoft.
Tieke Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry. päivitti vuonna 2003 yhdessä Taloussanomien kanssa perustamansa Tietoyhteiskunnan päättäjäindeksin. Indeksiä käytetään säännöllisesti toteutettavien Tietoyhteiskunnan päättäjäkyselyjen pohjana.

Media-ryhmässä alkaa näkyä selvästi internetin rooli myös joukkoviestimenä, sillä kärkikymmenikössä olivat pelkästään verkossa ilmestyvät Google ja Digitoday sekä valtioneuvoston verkkoviestintä.

Vuonna 2002 media nähtiin pitkälti konsernien näkökulmasta, mutta nyt välineitä ja kanavia yksilöitiin paljon tarkemmin.

Kärjessä olivat YLE, Helsingin Sanomat, Google, Digitoday, ITviikko, Kauppalehti ja Tietoviikko.

Verkkokaupat mukaan vaikuttajiin

Ryhmittäin tarkasteltuna tärkeimmiksi ict-toimijoiksi koettiin Tietoenator, Nokia, Microsoft, WM-Data, TeliaSonera, Elisa ja IBM. Aiempaan verrattuna ict-toimijoiden kärjessä on tapahtunut hienoista muutosta teleoperaattoreista järjestelmätoimittajien suuntaan.

Tietotekniikkaa hyödyntävien yhtiöiden kärki oli lähes sama kuin viisi vuotta sitten: Nordea, Sampo, Suomen Posti, OP-ryhmä, Finnair, Valtionrautatiet ja SanomaWSOY. Muutosta oli sikäli, että vastaajat mielsivät tällä kertaa mediaorganisaatioita myös hyödyntäjiksi.

Isoin muutos hyödyntäjien luokassa oli verkkokauppojen ilmaantuminen listalle. Parhaiten menestyi Verkkokauppa.com, joka sijoittui kahdeksanneksi.

Kuntien rooli vähentynyt

Hallinto-ryhmän kärki pysyi lähes ennallaan. Siinä ovat liikenne- ja viestintäministeriö, Tekes, verohallinto, Kansaneläkelaitos, Ficora, valtiovarainministeriö ja valtioneuvoston kanslia.

Edellisessä kyselyssä muutama kaupunki sekä Kuntaliitto sijoittuivat hyvin. Tällä kertaa ainoastaan Helsinki seuloutui esiin.

Niin ikään opetusministeriö ja eduskunta sijoittuivat aiemmin korkealle, mutta nyt niitä ei noteerattu.

- Ilmeisesti Suomi on siirtymässä, päättyneen politiikkaohjelman myötä, jalkauttamaan strategioita, ja nyt arvostetaan niitä, jotka ovat mukana konkreettisissa hankkeissa, arvelee Tieken toiminnanjohtaja Aatto J. Repo.

EFFI kiilasi listalle

Järjestöistä saivat eniten ääniä Tieke, Elinkeinoelämän keskusliitto, Ficom, Teknologiateollisuus, Keskuskauppakamari, Finanssialan keskusliitto ja Dimes. Keskeisin muutos järjestöjen osalta on pienten ja erikoistuneiden järjestöjen nousu. Näitä ovat esimerkiksi tietoyhteiskunnassa kansalaisoikeuksia ajava EFFI, Pelastakaa lapset ja m-cult.

Tutkimuslaitosten järjestykseksi kyselyssä saatiin: VTT, Teknillinen korkeakoulu, Tilastokeskus, Nokia Research Center, HIIT, Helsingin yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto.

Kokonaisuutena nähtiin merkittävänä alueellisten tutkimuslaitosten vaikuttavuus, kuten Tampereen, Oulun, Jyväskylän, Lappeenrannan, Tampereen ja Turun korkeakouluja.

Näin päivitettiin

Indeksin päivityksessä kysyttiin indeksissä jo mukana olevilta tietoyhteiskuntavaikuttajilta ensin, mitkä tahot ja ketkä niitä edustavat henkilöt ovat tällä hetkellä tietoyhteiskunnan merkittävimpiä toimijoita?

Vastauksia pyydettiin seitsemässä luokassa: ict-yritykset, ict-hyödyntäjät, hallinto, tutkimus, järjestöt, media sekä muut vaikuttajat ja vastausten perusteella toteutettiin toinen kyselykierros. Siinä jokaisesta luokasta äänestettiin seitsemän vaikuttavinta toimijaa keskimäärin viidestätoista vaihtoehdosta.

Vertailtaessa eri luokkien kärkeä toisiinsa, kaikki kuusi luokkaa ovat edustettuina varsin tasapainoisesti lukuun ottamatta muut vaikuttajat -luokkaa, jonka osalta vastaukset hajaantuivat niin, että sitä ei voitu ottaa mukaan toiselle kierrokselle. Kyselyn tulos viittaa siihen, että Suomessa on kaikki sektorit huomioiden vahva toimijapohjainen päätöksenteko tietoyhteiskunta-asioissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Miksi Trump vannoi valansa käsi kahdella Raamatulla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. Näytä lisää