Digitoday

Valikko

MySpace leimasi syyttömän seksirikolliseksi

Jessica Davis ei ole koskaan tehnyt seksirikoksia, mutta MySpace väitti niin ja sulki hänen tilinsä. Asian oikea laita selvisi muutaman päivän jälkeen.
29-vuotias Coloradon yliopiston opiskelija Jessica Davis sai toukokuun 19. päivänä sähköpostin, jossa MySpace ilmoitti poistaneensa hänen profiilinsa. ”Olemme saaneet tietoomme, että teidät on tuomittu seksirikoksesta. MySpace on sitoutunut poistamaan seksirikolliset sivuiltaan”.

Davis sanoi, ettei häntä ole koskaan tuomittu kyseisistä rikoksista. Hän valitti MySpacen sähköpostissa olleeseen osoitteeseen, ja sai neljän päivän kuluttua vastauksen: ”Mikäli profiilisi on poistettu, se on poistettu sääntöjemme rikkomisen vuoksi. Ole hyvä tarkista säännöt”.

Davis otti yhteyttä ABC-yhtiön uutispalveluun ja kertoi tarinansa. ABC oli juuri kirjoittanut jutun seksirikollisten poistamisesta MySpacesta.

Davis tunnusti menettäneensä ajokorttinsa vuodeksi kymmenen vuotta sitten, mutta vannoi, ettei ole sekaantunut seksirikoksiin.

MySpace palkkasi Sentinel-yhtiön kehittämään tietokannan Yhdysvaltain kaikista 600 000 seksirikoksista tuomituista MySpace vertasi tietokantaa omiin rekistereihinsä ja poisti yli 7000 profiilia.

Jutun saaman julkisuuden vuoksi MySpace lupasi tutkia asian tarkasti. Pari päivää sitten asia selvisi: Utahin osavaltiossa on toinen Jessica Davis, jonka syntymäpäivä erosi kaksi vuotta ja kaksi päivää Coloradon Davisista.

- Syntymäpäivä oli niin lähellä. Jos on vain kaksi päivää eroa, oletamme, että kyseessä on sama henkilö, Sentinelin johtaja John Cardillo totesi.

Cardillo ei kertonut Wired Newsille, mitä papereita Davis joutui lähettämään todistaakseen syyttömyytensä. Se voisi auttaa seksirikollisia matkimaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      IS seurasi naisten 10 kilometrin kilpailua – Björgen aivan omaa luokkaansa, Niskanen löi Pärmäkosken

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    6. 6

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    7. 7

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    8. 8

      Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

    9. 9

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    10. 10

      Cheyenne Järvinen hehkeänä kurveja nuolevassa sukkapuvussa – varasti huomion Temptation Island -julkistuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    8. 8

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    9. 9

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    10. 10

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      IS seurasi naisten 10 kilometrin kilpailua – Björgen aivan omaa luokkaansa, Niskanen löi Pärmäkosken

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    6. Näytä lisää