Digitoday

Valikko

Siemens vartioi ennätystunnelia Vuosaaressa

Siemens Osakeyhtiö toimittaa rautatien turvalaitteet rakenteilla olevaan Vuosaaren satamaan. Toimitus kattaa päärataan yhdistyvän satamaradan, satama-alueella olevan ratapihan sekä rautatietunnelin. Toimitukset ajoittuvat loppuvuoteen 2007 ja vuodelle 2008.

Siemens toimittaa VR-Radalle Vuosaaren sataman rautatieliikennettä varten asetinlaitteen, akselilaskentalaitteen sekä ohjauspisteen. Toimitus sisältää laitteet ja niihin liittyvän ohjelmointityön satamaradalle, ratapihalle sekä Suomen pisimpään rautatietunneliin.

Tiedotteen mukaan asetinlaite ohjaa ja turvaa Vuosaaren sataman ratapihan rautatieliikennettä muun muassa varmistamalla, että junat kulkevat oikeita reittejä ja oikeaa nopeutta halutuille raiteille.

Akselilaskentalaitteen avulla Vuosaaren ratapiha ja satamarata yhdistetään päärataan Keravalla. Laitteella myös valvotaan junien kulkua Suomen pisimmässä rautatietunnelissa, jonka pituus on 13,5 kilometriä.

Turvallisuussyistä tunnelin ovi on suljettu ja se aukeaa junan lähestyessä ovea. Siemensin asetinlaitteet ohjaavat ovien avautumista ja sulkeutumista ja myös savusulkuverhoja, jotka estävät savun leviämisen tulipalotilanteessa. Asetinlaite myös varmistaa, että tällaisessa poikkeustilanteessa junat eivät pääse tunneliin.

Satamaradan rautatieliikennettä valvotaan Siemensin teknologialla omasta ohjauspisteestä, joka jatkossa liitetään Etelä-Suomen junaliikenteen kauko-ohjausjärjestelmään. Silloin myös satamarataa valvotaan kauko-ohjauskeskuksesta. Satamaradalla arvioidaan kulkevan kaksikymmentä junaa päivässä, kymmenen molempiin suuntiin.

Loppuasiakas on Vuosaaren sataman liikenneyhteyksistä vastaava Vuoli-projekti, jossa ovat mukana Tiehallinto, Ratahallintokeskus ja Merenkulkulaitos.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    3. 3

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    6. 6

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    3. 3

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    6. Näytä lisää