Digitoday

Valikko

Ihmiset voittivat tietokoneen pokerissa

Ihmisten ja tietokoneen välinen pokeriturnaus päättyi ihmisten täpärään voittoon erin 2-1 Kanadan Vancouverissa. Yksi erä päättyi tasapeliin.
New York Timesin mukaan tavallisella matkamikrolla pyörinyt tietokoneohjelma Polaris ehti turnauksen aikana jo rökittää kahta ammattilaispelaajaa, Phil Laakia ja Ali Eslamia, kunnes käyttöön asennettiin uusi ohjelmistoversio.

Toisen erän mentyä selvästi Polarikselle, Albertan yliopiston tutkijat muokkasivat Polarista toiveenaan tehdä siitä sopeutuvampi ja pelitilanteista oppiva. Samalla kääntyi Polariksen pelionni.

Tutkijat olivat luoneet turnausta varten kymmenen ennalta ohjelmoitua ja erilaiset pelityylit omaavaa "bottia", joista kahdessa ensimmäisessä erässä käytettiin vain yhtä. Kolmannessa erässä käytettiin kolmea bottia, joita "valmentajaohjelma" vaihteli kuin kentällisiä jääkiekossa konsanaan.

Laak ja Eslami totesivat, että tietokone antoi heille kovemman vastuksen kuin heidän ihmisvastustajansa. Kumpikin on tunnettu nimi pokerissa, mutta aivan kärkipäähän heitä ei voi NY Timesin mukaan laskea. Heidät valittiin Polariksen vastustajiksi etenkin, koska he ymmärtävät paljon tietojenkäsittelystä.

Tutkijoiden kiinnostus on viime aikoina siirtynyt shakista pokerin tapaisiin peleihin muun muassa, koska laajaan käyttöön, kuten kaupankäyntiin, soveltuvien algoritmien kehityksessä on edistytty nopeasti, kertoo Carnegie Mellon Universityn tiedemies Tuomas Sandholm.

Pokeria pidetään tutkijoille kovempana pähkinänä kuin shakkia tai tammea. Tiedemiesten on kehitettävä algoritmeja, jotka huomioivat esimerkiksi piilossa olevien pelikorttien tuoman riskitekijän ja bluffaamisen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      Uusi raportti paljastaa mykistäviä lukuja Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – 12 Sotshin mitalistia käytti kiellettyjä menetelmiä

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    10. 10

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää