Digitoday

Valikko

Oikeus kumosi Schwarzeneggerin videopelilain

Liittovaltion tuomari kumosi väkivaltaisia videopelejä koskevan lakiehdotuksen Kaliforniassa. Lakia ajanut kuvernööri Arnold Schwarzenegger vannoi valittavansa asiassa.

Kuvernööri Schwarzenegger hyväksyi vuonna 2005 lain numero 1179, joka kieltää väkivaltaisten videopelien myynnin tai vuokraamisen alle 18-vuotiaille. Maksimirangaistus oli tarkoitus olla tuhannen dollarin sakot.

Lain piti tulla voimaan Kaliforniassa tammikuussa 2006, mutta sitä ei pantu täytäntöön, koska viihdekauppiaita ja ohjelmistotaloja edustavat EMA ja ESA valittivat asiasta.

Liittovaltion tuomari oli toista mieltä laista. Hänen mukaansa laki 1179 ei ole linjassa Yhdysvaltain perustuslain kanssa ja että eräät kohdat olivat liian laajoja.

Tuomarin mielestä väkivaltapelien ja lasten käyttäytymisen yhteyttä ei ole yhtäpitävästi todistettu. Videopelejä ei myöskään ole todettu vaarallisemmiksi kuin muita medioita.

Tuomio ei ollut suoranainen yllätys, sillä vastaavia lakeja on yritetty saada Yhdysvalloissa voimaan jo kahdeksan kertaa, mutta yksikään niistä ei ole onnistunut.

Schwarzenegger vannoi taistelevansa lain puolesta ylemmissä oikeusasteissa. – Hyväksyin lain, jotta vanhemmat olisivat mukana päättämässä, minkälaisia videopelejä heidän lapsensa voivat pelata, hän sanoi vnunetin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

    10. 10

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää